Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2024/76

Kuulutus       Blue letters on a black background

Description automatically generated

PITKÄLEHDON TUULIVOIMAHANKKEEN OSAYLEISKAAVAN VALMISTELUVAIHEEN AINEISTO UUDELLEEN NÄHTÄVILLE 28.11.2024-3.1.2025 VÄLISEKSI AJAKSI

Tuulikolmio (hankkeesta vastaava) suunnittelee tuulivoimahanketta Toholammille Pitkälehdon alueelle, jonne laaditaan tuulivoimaa koskeva osayleiskaava. Kaava-alue sijaitsee noin 7,7 kilometriä Toholammin keskustasta luoteeseen, Kannuksen kunnan rajalla. Kaava-alueen koko on noin 1960 hehtaaria. Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa 18 kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metriä korkean tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden ja maakaapelien sekä aurinkopaneelikentän rakentaminen alueelle.

Tuulivoimaloita koskevien kaavamerkintöjen ja määräysten osalta osayleiskaava on yksityiskohtainen, MRL 77 a § mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Toholammin kunnanhallitus on päättänyt 25.11.2024 §182 asettaa Pitkälehdon tuulivoimahankkeen osayleiskaavan valmisteluaineiston (kaavaluonnoskartan ja -selostuksen liitteineen) uudelleen julkisesti nähtäville kuulemista varten (MRL 62 §, MRA 30 §) kaavaprosessin aiemman vaiheen päätöksenteossa ilmenneen esteellisyyden vuoksi. Aineisto on nähtävillä 28.11.2024-3.1.2025 välisenä aikana Toholammin kunnan virallisella ilmoitustaululla (Lampintie 5) sekä kunnan internetsivuilla www.toholampi.fi -> Hallinto ja talous -> Kuulutukset.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää yleiskaavan valmisteluaineistoista mielipide. Osayleiskaavan valmisteluaineistoa (kaavaluonnosta) koskevat kirjalliset mielipiteet tulee jättää 3.1.2025 mennessä osoitteeseen Toholammin kunta, kunnanhallitus, Lampintie 5, 69300 Toholampi tai sähköpostitse osoitteeseen toholammin.kunta@toholampi.fi. Pyydämme merkitsemään mielipiteeseen selkeästi, mitä aineiston kohtaa kommentti koskee.

 

Toholammilla 25.11.2024

TOHOLAMMIN KUNNANHALLITUS

 

Lisätietoja antavat:

Toholammin kunta

Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302, mikko.polet@toholampi.fi

Kaavakonsultti
Sitowise Oy, DI (YKS 245) Timo Huhtinen, puh. 040 542 5291, timo.huhtinen@sitowise.com

Hankkeesta vastaava

Tuulikolmio, Jussi Havia, puh. 050 410 6382, jussi.havia@tuulikolmio.fi

Julkaistu: 28.11.2024