Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 228




 

Tiedoksi saatettavat viranhaltijapäätökset

 

Kh 06.11.2023 § 228  

    

 

Valmistelija Hallintojohtaja Saara Mehtälä, puh. 040 150 5202

 

 Kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallitus voi ottaa kä­si­tel­­väk­si asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alai­sen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on teh­nyt päätöksen. Asia on otettava kunnanhallituksen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus on tehtävä eli 14 päi­vän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Otto-oikeutta ei voida käyttää lain tai asetuksen mukaisiin lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskeviin asioihin eikä yksilöön kohdistuviin opetustoimen asioihin.

 

 Hallintosäännön 29 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranhaltijan on neljän päivän kuluessa päätöksestä ilmoitettava kunnanhallitukselle sen määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Päätökset asioista, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Edellä mainituissa yksittäistapauksissa tulee kuitenkin huomioida aiemmin mainitut otto-oikeuden käyttämiselle kuntalaissa säädetyt yleiset rajoitukset.

 

 Kunnanhallituksen tietoon saatetaan viranhaltijoiden päätökset ja päätösluettelo ajalta 5. – 31.10.2023. Päätösluettelo on esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Hillukkala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee viranhaltijapäätökset ajalta 5. – 31.10.2023 tiedoksi, eikä käytä niihin otto-oikeutta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.