Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 224



 

Aurauspalvelu ikäihmisille

 

Kh 06.11.2023 § 224  

308/10.03.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja, Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten hallitus on 8.6.2022 § 84 päättänyt lopettaa Lumiseteli-palvelun 1.10.2022 alkaen. Kotona asuvien sotaveteraanien ja sotainvalidien osalta palvelu kuuluu edelleenkin Valtionkonttorin korvausten piiriin osana tukipalveluita ja Soite vastaa näiden palveluiden järjestelyistä.

 

Vanhusten lumiseteli on Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella, Soitessa, käytössä ollut palvelusetelin kaltainen avustus, jonka avulla yksin asuva vanhus on voinut hankkia apua lumitöiden tekemiseen. Soite on kokenut Lumisetelipalvelun hakemisen ja käyttämisen haasteelliseksi ja työllistäväksi, jonka takia siitä päätettiin luopua. Toholammilla vuonna 2021 Lumiseteli-palvelua on käyttänyt noin 20 asiakasta.

 

Talvella 2022 - 2023 Toholammin kunta järjesti pihojen/pihateiden aurauksen kotona asumisen turvaamiseksi yli 70-vuotiaille ja niille joilla toimintakyky on muuten pysyvästi alentunut. Edun saamiseksi samassa taloudessa ei tullut asua nuorempia ja toimintakykyisiä henkilöitä. Aurauksen tarkoitus oli turvata ambulanssin ja kotihoidon pääseminen pihalle. Aurauspalvelu otettiin käyttöön asiakkaan yhteydenotosta. Lomaketta tai vastaava ei ilmoittamisessa käytetty eikä terveyteen liittyviä selvityksiä tehty. Aurauspalvelun saaneita oli 47 pihaa/pihatietä.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

Kunnanhallitus päättää, että Toholammin kunta hoitaa sellaisten yksin tai kaksin asuvien vanhusten pihan aurauksen ja hiekoituksen aurauskautena 1.10.–30.4., joilla on kotihoito/kotisairaanhoito Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitelta tai joilla toinen toimii toisen omaishoitajana. Auraustyö suoritetaan konetyönä kunnan tiekriteeristön mukaisesti.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Toholammin kunta hoitaa sellaisten yksin tai kaksin asuvien vanhusten pihan aurauksen ja hiekoituksen aurauskautena 1.10.–30.4., joilla on kotihoito/kotisairaanhoito Keski-Pohjanmaan hyvin-vointialue Soitelta tai joilla toinen toimii toisen omaishoitajana. Auraustyö suoritetaan konetyönä kunnan tiekriteeristön mukaisesti.             

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.