Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 222



 

Toholammin kunnan lausunto Vääräjoen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen YVA-ohjelmasta

 

Kh 06.11.2023 § 222  

304/10.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Polet Mikko, puh. 040 150 5302

 

 Etelä-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus on kirjeellään 25.9.2023 pyytänyt Toholammin kunnan lausuntoa Metsähallituksen Sievin Vääräjoen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen sekä siihen liittyvän 400 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA-ohjelma).

 

 Lausunto pyydetään toimittamaan 24.10.2023 mennessä, mihin ELY-keskukselta on pyydetty jatkoaikaa lausunnon toimittamiseksi kokouksen jälkeen, viimeistään 15.11.2023. YVA-ohjelmaa koskeva kuulutus on nähtävillä 25.9.-24.10.2023 ympäristöhallinnon verkkosivuilla sekä Toholammin kunnan verkkosivuilla.

 

 Toholammin kunnanhallitus toteaa YVA-ohjelmasta Etelä-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristövirastolle lausuntonaan seuraavaa:

Toholammin kunnan näkemyksen mukaan laaditussa YVA-ohjelmassa esitetyt, Toholampia koskevat lähtötiedot ovat oikeita ja riittäviä arvioinnin pohjaksi. Lisäksi laaditussa YVA-ohjelmassa on huomioitu oikein Toholammin kunnan alueella vireillä sekä voimassa olevat oikeusvaikutteiset osayleiskaavat sekä asemakaavat.

Sähkönsiirtovaihtoehtojen osalta on tuotu esille havainnollisesti eri reittivaihtoehtojen alustavat periaatekuvat johtoalueista sekä risteäminen valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen ja Lestijokilaakson osayleiskaavaan nähden.

Toholammin kunta nostaa esille muutamia periaatteellisia asioita ja toivoo, että ne huomioitaisiin lähtökohtana YVA-menettelyn selvitysvaiheessa.

YVA-ohjelmassa on esitetty voimaloiden alustava sijoittelu, mutta ohjelmavaiheessa ei esitetä alustavia näkymä-, melu- ja välkemallinnuksia, joiden tulosten perusteella syntyy rakentamista rajoittava alue. Voimaloiden etäisyys kuntarajasta on pienimmillään kuitenkin vain satoja metrejä ja siten on selvää, että alustavan voimalasijoittelunmukainen kaavaratkaisu aiheuttaisi rakentamista rajoittavia vaikutuksia Toholammin kunnan puolelle. Toholammin kunnan näkemyksen mukaan rakentamista rajoittava tuulivoimatoiminta tulee maanomistusoloista tai kuntarajasta riippumatta ratkaista osayleiskaavalla myös Toholammin kunnan osalta tai voimalasijoittelua tulisi muuttaa siten, ettei rakentamista rajoittavia vaikutuksia Toholammin kunnan puolelle synny.

Sähkösiirron vaihtoehdoista lähtökohdiltaan parhaana nähdään SVE1 alavaihtoehtoineen ja ehdottomasti heikoimpana SVE2. SVE1 sijoittuu Sievin puolelle lähes kokonaisuudessaan, jolloin tuulipuistosta saatavat hyödyt ja haitat kohdistuvat myös lähes yksinomaan Sievin kunnan puolelle. Vaihtoehdossa SVE2 sähkönsiirtolinja kulkee Toholammin kunnan alueella yli 20 km verran ja sen rakentamiseksi tarvitaan valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen läpikulku, mikä tarkoittaa myös Natura 2000-verkostoon kuuluvan Lestijoen alittamista. Toholammin kunta pitää tätä vaihtoehtoa erittäin huonona sen itsessään aiheuttamien ympäristövaikutusten vuoksi, mutta myös yhteisvaikutukset alueelle tulevien muiden sähkönsiirtolinjojen kanssa ovat toholampilaisille maan- ja metsänomistajille kohtuuttomat. YVA-selostusvaiheessa tehtävä asukaskysely tulisi ehdottomasti toteuttaa myös sähkölinjojen varsialueille.

Muutoin YVA-ohjelmassa osallistumisen, vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja tiedottamisen on tuotu hyvin esille. Mikäli vaikutukset YVA-selostusvaiheessa edelleen ulottuvat selkeästi Toholammin puolelle olisi hankkeesta järjestettävä neuvottelu Toholammin kunnan kanssa ja korkeatasoinen yleisötilaisuus myös Toholammilla.

Hankkeen ja erityisesti sähkönsiirron sijoittuminen Toholammin kunnan alueella olevan laajan valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen läheisyyteen tai sen alueelle tulee huomioida arvioinnissa erityisen hyvin myös lähialueen muut hankkeet huomioiden.
 

 Toholammin kunnan alueelle ei saa aiheutua melu- ja välkehaittoja.

 

 Lisäksi hankkeen toteuttajan tulee turvata radio- ja tv- lähetysten laadukas vastaanotto tarvittaessa lisämastoin.

 

 Kleemolan alueen virkistysalueet Einon-kallio (tarkemmat sijaintitiedot saa Toholammin kunnasata), sekä enduro-polku ovat suunnitellun SVE2- linjan alueella, joka toteutuessaan heikentäisi merkittävästi alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Einon-kalliolle on kyläläisten toimesta tehty laavu ja tulipaikka. Kallio on kyläläisille merkittävä virkistäytymis- ja retkeilyalue.

 

 Lisäksi Toholammin kunta huomauttaa, että reittivaihtoehdon SVE2 varrella on eniten asutusta muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Ja ainoa, jossa siirtolinja tulee alle 100 m päähän vakituista asutusta. Tällä olisi jo vaikutusta asumisviihtyvyyteen ja kiinteistöjen arvoon.


Muutoin Toholammin kunnalla ei ole huomautettavaa laaditusta YVA-ohjelmasta

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

 Kunnanhallitus päättää antaa edellä pykälässä esitetyn lausunnon.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa edellä pykälässä esitetyn lausunnon. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.