Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 61


 

Esi- ja perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat 2023-2024

 

SivL 21.09.2023 § 61  

266/12.00.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Alakoulujen rehtori Leea Piispanen, puh. 040 150 5250
Yläkoulun ja lukion rehtori Jussi Peltokangas, puh. 040 150 5235

 

 Opetuksen järjestäjänä kunnan tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta ja muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

 Rehtorien esitykset lukuvuosisuunnitelmiksi on toimitettu sivistyslautakunnalle hyväksyttäviksi.

 

 Lukuvuosisuunnitelmat 2023-2024 ovat oheismateriaaleina.

 

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy laaditut lukuvuosisuunnitelmat noudatettavaksi lukuvuonna 2023-2024.             

 

Käsittely kokouksessa Alakoulujen rehtori Leea Piispanen esitteli alakoulujen lukuvuosisuunnitelmat ennen päätöksentekoa. Yläkoulun osalta lukuvuosisuunnitelmat esitteli vt. sivistysjohtaja.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.