Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 52



 

Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksen perusteet

 

SivL 20.06.2023 § 52  

223/00.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Vt. sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230

 

Sivistyslautakunta on hyväksynyt 11.5.2021 § 22 tällä hetkellä noudatettavat esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksen perusteet. Ne on laadittu yhdenmukaistamaan koulukuljetuksen myöntämistä.

Tulevana lukuvuonna 2023-2025 Kleemolan ja Sykäräisen koulut toimivat uudella toimintatavalla. Tämän myötä on syntynyt tarve yhtenäistää koulukuljetusperiaatteet koskemaan kaikkia 0-3 -luokkien oppilaita, sillä nykyisillä ohjeilla syntyy tilanteita, joissa saman perheen yksi lapsi vuorollaan kulkisi jalan tai pyörällä kouluun, ja muut nuoremmat lapset olisivat oikeutettuja koulukyytiiin.

 

Erityisesti kuntakeskuksen ulkopuolella asuvien perheiden vanhemmista moni on järjestänyt pimeän ja talvisen ajan kulkemisen kuljettamalla koulukuljetukseen kuulumatonta lasta itse kodista kouluun ja takaisin, sillä sivukylien teiden piennar on kapea ja tiet pääsääntöisesti valasemattomia. Koulukuljetukset kulkevat useimpien perheiden kotien ohi lähimatkan tai ottopaikka on kohtuullisen matkan päässä, joten henkilöautokuljetusten vaihtaminen joukkoliikenteeseen on myös päästöjen kannalta järkevää.


Em. seikkojen perusteella koulukuljetuksen perusteita esitetään muutettavaksi niin, että koulumatkan ollessa yli 3 mutta alle 5 kilometriä, on koulukuljetukseen oikeutettu 0-3. luokan oppilas. Sen lisäksi esitetään, että jos koulumatka pääosin (3/4) kulkee kevyen liikenteen väylän ulkopuolella, voidaan maksuton kuljetus myöntää 0-3. luokan oppilaalle huoltajan hakemuksesta matkan ylittäessä 2 kilometriä.

Tulevana lukuvuonna 2023-2024 muutos tarkoittaa enintään 10 lapsen siirtymistä koulukuljetukseen. Liikennöitsijältä on varmistettu, että muutoksesta ei aiheudu kuljetusten järjestämiseen merkittäviä vaikutuksia ja käytössä oleva kalusto riittää.

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy esi- ja perusopetuksen oppilaita koskevat muutetut koulukuljetusohjeet 1.8.2023 alkaen noudatettavaksi.             

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.