Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 43


 

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen ehdotus kunnille

 

SivL 16.05.2023 § 43  

162/12.03.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Vt. sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230

 

  Sotainvalidien Veljesliitto, Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto ovat ajamassa alas toimintansa vuoteen 2025 mennessä. Veteraanijärjestöt kokoavat voimansa maakunnallisiin perinneyhdistyksiin, jotka liittyvät osaksi valtakunnallista Tammenlehvän Perinneliittoa. Alueellamme Keski-Pohjanmaan Sotaveteraaniyhdistys ry on muuttunut Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistykseksi ja sen toiminta alkoi vuoden 2023 alusta. Yhdistyksen tarkoituksena on hoitaa ja vaalia sotiemme 1939-1945 sukupolven perinteitä ja arvoja sekä huolehtia perinteen ja arvojen siirtämisestä tuleville sukupolville.

 

 Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistystä perustaneet tahot ovat lähestyneet oheismateriaalina olevalla kirjeellä kuntia. Yhdistys ehdottaa, että kunnat organisoisivat perinnetyön paikallisesti. Kuntaan perustettavan perinnetoimikunnan tai muun vastaavan tavoitteena olisi paitsi vaalia veteraaniperintöä myös laajemmin kerätä, taltioida, järjestää ja tuoda esiin paikallista historiaa, perinteitä, kulttuuria, kuvia, kirjoituksia, esineitä ym. Perinnetoimikunta voisi toimia myös vuosittain järjestettävien kansallisten juhlapäivien organisoimisessa (kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä ja itsenäisyyspäivä).

 

  Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistystä perustaneet tahot myös ehdottavat, että kunnan koordinoiman perinnetoimikunnan kokoonpanoon olisi hyvä koota seurakunnan edustuksen lisäksi keskeiset paikallista perinnetyötä tekevät toimijat ja myös osallistaa nuoret ja koululaitos mukaan. Kunnat ja seurakunnat toimisivat yhteistoiminnassa.

 

 Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys katsoo perustelluksi, että kunta nimeää paikallisen perinnetyön yhdyshenkilön.

 

  Toholammin kunnassa veteraaniperintöä on vaalittu jo pitkään kunnan, seurakunnan, veteraanijärjestöjen, yhdistysten sekä kuntalaisten yhteistyönä. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän, kansallisen veteraanipäivän sekä kaatuneiden muistopäivän järjestelyistä on sovittu ja toteutettu yhdessä. Kunnassa toimii kotiseutuarkisto, jonka tehtäviin kuuluu kerätä, taltioida, järjestää ja tuoda esiin paikkakuntaan liittyvää tietoa. Sen lisäksi esineistöä tallennetaan Pajamäen perinnekeskukseen, jossa on sota-ajan muistoille nimetty huone. Kunnan sivistystoimi on tiiviisti mukana aineettoman ja aineellisen kulttuuriperinnön vaalimisessa. Käytännön työtä toteuttaa ennen kaikkea kulttuurisihteeri. Perinnetyö on järkevää järjestää kunnan olemassa olevia toimintapoja noudattaen. 

 

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että perinnetyön käytännön toimet hoidetaan edelleen kunnan koordinoimana. Kunnan yhdyshenkilönä toimii kulttuurisihteeri sivistyslautakunnan alaisuudessa.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.