Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 27


 

Erityisluokanopettajan viran (nro 1006) täyttäminen

 

SivL 20.04.2023 § 27  

24/01.01.01.00/2023  

 

Valmistelija Alakoulujen rehtori Leea Piispanen, puh. 040 150 5250

 

Oppilaiden erilaiset oppimisen ja tarkkavaisuuden haasteet ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina. Mahdollisimman varhaisen ja oikea-aikaisen tuen varmistamiseksi erityisluokanopettajan tuki on erityisen tärkeää perusopetuksen alaluokilla. Toholammin tämänhetkiset resurssit eivät ole riittävät tarpeeseen nähden. Kaksi laaja-alaista erityisopettajaa eivät ehdi vastata kaikkiin perusopetuksen alakoulussa ilmeneviin erityisen ja tehostetun tuen haasteisiin. Lisäksi laaja-alaisen erityisopettajan määräaikaisiin tehtäviin on ollut haastavaa saada pätevää erityisopettajaa.

 

Toholammin kunnassa on ollut haettavana peruskoulun erityis-luokanopettajan virka alakouluille. Viran alkusijoituspaikkana on Herman Ojalan koulu. Tehtävä oli haettavana Kuntarekryssä. Lisäksi hakuilmoitus julkaistiin TE-palveluiden nettisivuilla. Hakuaika päättyi 11.4.2023 klo 12.00. Määräaikaan mennessä saapui 4 hakemusta, joista 3 ei täytä opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen (986/1998) mukaisia erityisluokanopettajan virkaan vaadittavia kelpoisuusehtoja. Yhteenveto hakijoista on oheismateriaalina.

Erityisluokanopettajan tehtävän palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.

 

Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (sis. huumausainetestin) sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Hakemukset ovat ennen kokousta tutustuttavissa sivistystoimistossa ja kokouksen yhteydessä.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

 Sivistyslautakunta valitsee perusopetuksen alakoulujen erityisluokanopettajan virkaan (nro 1006) Meri Maunulan 1.8.2023 alkaen.

Maunulalta ei edellytetä lääkärintodistuksen tai rikosrekisteriotteen esittämistä eikä koeaikaa määrätä, koska hän on toiminut kuluvana lukuvuonna Toholammin kunnan opettajana.

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy alakoulujen rehtorin tekemän ehdotuksen.             

Asian käsittely  Alakoulujen rehtori toimi asiantuntijana ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.