Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 20



 

Kirjelmä / Missä on nuorten hengailupaikka?

 

Kh 16.01.2023 § 14 

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Teemu Turpeinen, puh. 040 150 5206

 

Valtuutettu Jarno Saukko on jättänyt nuorten puolesta kunnan

päättäjille osoitetun kirjelmän:

 

"Missä on nuorten hengailupaikka?"

 

Kirjelmässä ilmaistaan nuorten toive paikasta, jossa voisi oleskella ja viettää aikaa ystävien kanssa. Paikalta toivotaan ulkoilumahdollisuutta ja tekemistä kuten esimerkiksi biljardipöytää ja lautapelejä. Tilan toivottaisiin olevan nuorten käytössä arkisin klo 22.00 saakka ja viikonloppuisin

klo 24.00 saakka. Kirjelmän allekirjoittajiksi ilmoitetaan "suuri joukko kasi-beeläisiä".

 

Valtuusto on 14.11.2022 päättänyt merkitä kirjelmän tiedokseen ja lähettää sen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. Kirjelmä on esityslistan liitteenä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä kirjelmän tiedokseen ja lähettää sen edelleen sivistysosastolle tiedoksi ja toimenpiteitä varten.             

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

SivL 16.03.2023 § 20  

268/10.03.02.03/2022  

 

 

Valmistelija Vt. sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230

 

Tarve nuortentilalle on tunnistettu sivistyslautakunnassa ja kirjelmän lähettäneet nuoret on tavattu heti marraskuussa 2022 pian valtuuston kokouksen jälkeen. Tässä yhteydessä on tutustuttu eri tilamahdollisuuksiin Kuusiston koulukeskuksen alueella sekä kuultu nuorten näkemyksiä alueen kehittämisestä. Kannatusta sai malli, jossa entisen Artesaaniopiston rakennusten hankinnan jälkeen työpajan tiloihin suunniteltaisiin yhdessä nuorten kanssa nuortentila.

 

Tarkoituksena on siirtää myös kunnan nuorten työpajatoiminta sekä etsivän nuorisotyöntekijän toimisto samaan yhteyteen, jotta nuorille suunnatut palvelut löytyisivät jatkossa yhdestä paikasta. Lisäksi on keskusteltu myös 4H-yhdistyksen kanssa heidän kiinnostuksestaan muuttaa toimitila kirjastosta koulukeskuksen yhteyteen.

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi saadun aloitteen ja ohjaa asian liikunta- ja nuorisosihteerille toimenpiteitä varten.             

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.