Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 13


Ympäristölautakunnan kokoukset vuonna 2024

 

Ymp  § 13  20.03.2024  

390/00.01.02/2023  

 

 Valmistelija

 

Rakennustarkastaja Jyri Harju, p. 040 848 8243 tai jyri.harju@perho.com

 

Kunnan hallintosäännön 133 §:n mukaan toimielinten kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.

 

 Rakennustarkastajan päätösehdotus 

 

Lautakunta päättää pitää kokoukset vuonna 2024 keskiviikkoisin, pääsääntöisesti joka toinen kuukausi, kuitenkin asioiden kiireellisyyden mukaisesti. Tarvittaessa kokouspäivä voi olla muukin kuin keskiviikko. Kokouspaikkana kunnantalo ja kokousten alkamisaika klo 18.00. Myös sähköinen etäkokous on mahdollinen. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja hänen estyneenä varapuheenjohtaja. Esityslista julkaistaan vähintään 4 päivää ennen kokousta.

Lautakunta voi ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Pöytäkirjan tarkastajien vaali suoritetaan aakkosjärjestyksessä. Pöytäkirja tarkistetaan viimeistään seuraavan viikon tiistaina. Kiireellisten asioiden osalta pöytäkirja tarkistetaan välittömästi kokouksessa heti päätöksenteon jälkeen. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan nähtäväksi kunnan nettisivulle viimeistään seuraavan viikon keskiviikkona.

 

 Päätös

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

-          kunnanhallitus

--- -----