Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 51


Hallintosäännön päivittäminen/lausuntopyyntö

 

Hyvla  § 51  19.09.2023  

225/00.01.01/2022  

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Petri Harsunen, p. 040 528 9971 tai petri.harsunen@perho.com
 

Perhon kunnan hallintosääntö on kokonaisuudessaan päivitetty vuonna 2021. Tämän jälkeen hallintosääntöön on tehty yksittäisiä muutoksia rakennustarkastajan ratkaisuvallan ja sivistyslautakunnan ja se alaisten viranhaltijoiden tehtävien ja ratkaisuvallan osalta.

 

Valtuusto hyväksyi sivistyslautakuntaa ja sen alaisten viranhaltijoiden osalta muutoksia 15.5.2023. Valtuustokäsittelyn yhteydessä keskustan valtuustoryhmä edellytti, että hallintosäännön kokonaispäivityksen valmisteluun on nimettävä työryhmä, joka huomioi tarvittavat lakiperustaiset muutostarpeet, sekä talouden tasapainottamistyössä päätetyt säästö- ja organisaation toiminnan sujuvoittamistoimenpiteiden edellyttämät muutokset toimielinten ja viranhaltijoiden tehtävissä ja ratkaisuvallassa.

 

Kunnanhallitus nimesi kokouksessaaan 22.5.2023 §:ssä 147 työryhmän valmistelemaan hallintosääntöuudistusta. Työryhmään tulivat nimetyiksi hallituksen edustajina Tapio Peltokankaan, Rami Erkkilän, Ilona Alatalon sekä viranhaltijoista kunnanjohtajan, talous- ja hallintojohtajan, sivistysjohtajan ja teknisen johtajan.

 

Kunnanhallitus evästi työryhmän työtä siten, että hallintosääntöluonnoksen valmistuttua, ennen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyä, luonnoksesta pyydetään lautakunnilta lausunnot ja että valmistelun aikataulutavoitteena on, että hallintosääntöuudistus käsitellään valtuustossa vuoden 2024 talousarviokokouksessa.

 

Työryhmä on kokoontunut kolme kertaa ja luonnos hallintosääntöön tehtävistä muutoksista ja täydennyksistä on valmistunut.

 

Hallintosääntöluonnos oheismeteriaalina.

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus

1. merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi

2. evästää työryhmän valmistelua hallintosääntöluonnoksesta

3. pyytää lautakunnilta lausunnot hallintosääntöluonnoksesta 17.10.2023 mennessä.

 

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tai napauttamalla tätä.

 

 Päätös

                       Päätösehdotus hyväksyttiin.

 Päätösehdotus hyväksyttiin.
Hyvinvinvointilautakunta toimittaa erillisen tiedoston sen toimialaan liittyvistä tekstimuutosehdotuksista ja stilisistisistä täydennyksistä/korjauksista.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 Sivistyslautakunta

 Tekninen lautakunta

 Hyvinvointilautakunta

 Ympäristölautakunta

 Tarkastuslautakunta

 --- -----

 

Hyvinvointilautakuntaa ja sen esittelijää koskevat hallintosäännön muutosehdotukset ovat luonnoksessa (kokouksen oheisaineisto) kohdissa
§ 13 Vaikuttamistoimielimet / nuorisovaltuusto
§ 14 Päävastuualueiden organisaatio ja tehtävät mm.
    10. liikuntapalvelut
    11. hyvinvoinnin edistäminen
§ 28 Hyvinvointilautakunta, vastuu, tehtävät ja ratkaisuvalta
§ 40 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa
§ 51 nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin ratkaisuvalta hallintoasioissa
 

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Lautakunta 

1. tutustuu ja keskustelee hallintosääntöluonnoksesta erityisesti perholaisten hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta.

2. kirjaa ja tekee luonnosesitykseen tarvittaessa muutosehdotukset

3. antaa kunnanhallitukselle lausunnon hallintosäännön muutoksista 10.10.mennessä.

 

 Päätös

 Päätösehdotus hyväksyttiin.
Hyvinvinvointilautakunta toimittaa erillisen tiedoston sen toimialaan liittyvistä tekstimuutosehdotuksista ja stilisistisistä täydennyksistä/korjauksista.

 -----

 Toimenpiteet, otteet

   Kunnanhallitus

  --- -----