Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 22


 

 

 

Viranhaltijapäätökset

 

Tekla § 22 14.03.2023  

    

 

 Valmistelija 

 

 Rakennustarkastaja Jyri Harju, p. 040 848 8243 tai jyri.harju@perho.com.

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus tai lautakunta voi käyttää otto-oikeutta alaisensa viranhaltijan päätöksiin.

 

 Otto-oikeutta pitää lain mukaan käyttää viimeistään sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä (Kuntalaki 134 §).

 

Hallintosäännön 63 §:n mukaan päätöspöytäkirjaa pitävä viranhaltija toimittaa lautakunnalle, johtokunnalle tai kunnanhallitukselle luettelon tekemistään viranomaispäätöksistään lautakunnan, johtokunnan tai kunnanhallituksen seuraavaan kokoukseen otto-oikeuden käytön ratkaisemista varten niiltä osin kuin ne eivät ole ristiriidassa kuntalain 92 §:n 5 mom. kanssa.

 

 Teknisen johtajan, rakennustarkastajan ja siivous- ja ravitsemispäällikön viranhaltijapäätökset ajalta 2.2.2023- 8.3.2023 esityslistan oheismateriaalina.

 

 Rakennustarkastajan päätösehdotus 

 

 Tekninen lautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset ajalta 2.2.2023- 8.3.2023 tiedoksi, eikä käytä niihin otto-oikeutta.

 

 Päätös

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

--- -----