Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 2


Ympäristölautakunnan kokoukset vuonna 2023

 

Ymp  § 2  25.01.2023  

453/00.01.01/2022  

 

 Valmistelija

 

Rakennustarkastaja Jyri Harju, p. 040 848 8243 tai jyri.harju@perho.com

 

Kunnan hallintosäännön 129 §:n mukaan toimielinten kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.

 

 Rakennustarkastajan päätösehdotus 

 

Lautakunta päättää pitää kokoukset vuonna 2023 keskiviikkoisin, pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, asioiden kiireellisyyden mukaisesti. Kokouspaikkana kunnantalo ja kokousten alkamisaika klo 19.00. Myös sähköinen etäkokous on mahdollinen. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja hänen estyneenä varapuheenjohtaja. Esityslista julkaistaan edeltävän viikon perjantaihin klo 12.00 mennessä.

Lautakunta voi ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Pöytäkirjan tarkastajien vaali suoritetaan aakkosjärjestyksessä. Pöytäkirja tarkistetaan viimeistään seuraavan viikon tiistaina. Kiireellisten asioiden osalta pöytäkirja tarkistetaan välittömästi kokouksessa heti päätöksenteon jälkeen. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan nähtäväksi kunnan nettisivulle viimeistään seuraavan viikon keskiviikkona.

 

 Päätös

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin sillä muutoksella, että kokousten alkamisaika on klo 18.00.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 -

--- -----