Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 37


Pöytäkirjan ote §149

Perhon kunnan laaja hyvinvointikertomus 2019- 2021 ja hyvinvointisuunnitelma 2022-2024

 

Hyvla  § 19  19.04.2022 

 

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen p. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com

 

Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia, sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin, sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus (Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 2.luku 12 §)

 

Hyvinvointilautakunta vastaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä ja kunnan hyvinvointikertomuksen laatimisesta (Perhon kunnan hallintosääntö 5.luku 28 §)

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri vastaa kunnan hyvinvointikertomuksen valmisteluista (Perhon kunnan hallintosääntö 7. luku 59 § kohta 6.)    

 

Tilastotietoja laajan hyvinvointikertomuksen luomiseksi on kerätty vuosien 2019-2021 väliltä ja kertomuksen luominen on ajankohtaista, jotta se valmistuu ajoissa ennen kesän aikana pidettäviä lomia.

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Hyvinvointilautakunta päättää nimetä jäsenet hyvinvointityöryhmään, jotka työstävät yhdessä nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin kanssa kunnan laajan hyvinvointikertomuksen vuosilta 2019-2021. Kertomus tuodaan lautakunnalle esille seuraavaan kokoukseen, joka päättää sen eteenpäin vimeisestä hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle- ja valtuustolle.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Työryhmään valittiin Jussi Humalajoki, Joanna Vikman, Maria Rannila ja Sarita Kirvesmäki.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

--- -----

 

 

 

 

 

 

Hyvla  § 22  17.05.2022 

 

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen puh. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com

 

Hyvinvointityöryhmä käsitteli 5.5.2022 pitämässään kokouksessaan nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin keräämiä tilastotietoja ja analyyseja laajan hyvinvointikertomuksen työstämiseksi ja esitti huomioita 2022-2024 vuosien hyvinvointisuunnitelmaa varten. Työryhmältä pyydettiin 11.5.2022 antamaan sähköpostitse vielä tarvittaessa kommentteja työstetystä hyvinvointikertomuksesta ja hyvinvointisuunnitelmasta 13.5.2022 klo 12 mennessä.      

 

Laaja hyvinovintikertomus 2019-2021 ja hyvinvointisuunnitelma 2022-2024 on jaetuissa oheismateriaaleissa

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä esitetyn asiakirjan Perhon kunnan laajaksi hyvinvointikertomukseksi vuosilta 2019-2021 ja hyvinvointisuunnitelmaksi vuosille 2022-2024, sekä viedä sen eteenpäin hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.

 

 Päätös

 

 Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä esitetyn asiakirjan Perhon kunnan laajaksi hyvinvointikertomukseksi vuosilta 2019-2021 ja viedä sen eteenpäin kunnanvaltuustolle. Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2024 päivitetään vielä ottamaan huomioon uuden kuntastrategian painopisteet.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

--- -----

 

 

 

 

 

 

Hyvla  § 37  16.08.2022  

213/00.01.02/2022  

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen puh. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com

 

Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2024 on laadittu uudelleen vastaamaan uuden kuntastrategian tavoitteet huomioon ottaen. Suunnitelma on lähetetty sähköpostilla 9.8.2022 hyvinvointityöryhmälle, jonka jäseniltä pyydettiin kommentit ja muokkauspyynnöt sitä koskien 12.8.2022 mennessä. 

   

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan (13.6.2022 § 149) laajan hyvinvointikertomuksen ja esitti toiveen hyvinvointilautakunnalle, että se pyytäisi vielä kaikilta lautakunnilta lausunnot hyvinvointisuunnitelman valmistelun tueksi.

 

Asiaa koskevat pöytäkirjanotteet ja alustava hyvinvointisuunitelma 2022- 2024 on jaetuissa oheismateriaaleissa.   

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Hyvinvointilautakunta päättää pyytää sivistyslautakunnalta ja tekniseltä lautakunnalta lausunnot hyvinvointisuunnitelmasta 2022-2024 ja ottaa ne huomioon suunnitelman laatimisessa.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

--- -----