Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 30


Katusoittoluvan myöntäminen

 

Hyvla  § 30  14.06.2022  

265/12.03.04/2022  

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen p. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com

 

Juhana Pekkarinen on 25.5.2022 käynyt kunnantalolla tiedustelemassa katusoittolupaa musiikin esittämistä varten. Katusoittolupaan liittyvät asiat on yhteisesti selvitetty Teoston, nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin, sekä Pekkarisen välillä. Kunnan vuosittain maksama ja asukasmäärään perustuva musiikinkäyttökorvaus oikeuttaa yksittäisen kuntalaisen katusoittoesiintymisen. Esiintyjän on huomioitava toimiessaan, ettei hän musiikillaan aiheuta liiallista meluhaittaa ja jos hän saa siitä kerättyä esiintymispalkkiota, on tulot ilmoitettava verottajalle.

 

Hallintosäännön mukaan hyvinvointilautakunta päättää kulttuuriin panostamisesta sen eri toimintamuodoissa (Perhon kunnan hallintosääntö 28 § kohta 9.)

 

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Juhana Pekkariselle katusoittoluvan Rantabulevardille. Lupa on voimassa klo 12:00-19:00 välisenä aikana.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

--- -----