Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2022/Pykälä 19


Perhon kunta

Uuden jäsenen hyväksyminen nuorisovaltuustoon

 

NuVa § 17 17.03.2022  

 

 

 Valmistelija 

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen, puh. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com.

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

 Käsitellään muut mahdolliset asiat.

 

  1. Ravitsemus- ja siivouspäällikkö Sirpa Itäniemi on toivonut nuorilta kommenttia ja toiveita koskien kouluruokaa ja ruokailun järjestämisetä tulevan lukuvuoden suunnittelemiseksi.

 

  1. Santeri Louhula jätti 14.3.2022 viestillä eropyynnön nuorisovaltuustosta.

 

 

  1. Nuvan some-tileillä on ollut aikomus järjestää esittely jäsenistä.

 

  

 

 Päätös

 

 

  1. Nuorisovaltuusto teettää forms-kyselyn nuorille, jolla kartotetaan toiveita ja ajatuksia kouluruuasta. Lisäksi opettajia pyydetään keräämään luokiltaan ajatuksia kouluruuasta ja tuomaan ne ravitsemus- ja siivouspäälikölle tiedoksi.

 

  1. Nuorisovaltuusto päätti myöntää eron Louhulalle ja täyttää vapaana olevan paikan ensimmäisellä vapaaehtoisella yläaste- tai 2.oppiasteen nuorella, joka ilmoittaa nuoriso- ja vapaa-ajansihteerille olevansa kiinnostunut toimimaan nuorisovaltuuston jäsenenä.

 

  1. Nuorisovaltuusto päätti, että sen Instagram-tilillä pidetään erilliset esittelypäivät jokaisen jäsenen osalta. Sen lisäksi, että jäsenet esittelevät itsensä tilillä he julkaisevat esittelypäivän aikana stories-osioon avoimia kysymyksiä nuorille joihin vastailevat päivän aikana.     

  

 

--- -----

 

 

 

NuVa  § 19  02.06.2022  

    

 

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen, puh. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com

 

Edeltävän kokouksen muissa asioissa ( Nuva 17.3.2022. § 17 kohta 2.) Nuorisovaltuuston jäsenelle Santeri Louhulalle myönnettiin ero ja vapaana-oleva paikka päätettiin täyttää ensimmäisellä vapaaehtoisella yläasteen- tai 2. opintoasteen nuorella, joka ilmoittaisi mielenkiinnostaan paikkaa kohtaan nuoriso- ja vapaa-ajansihteerille. Jan-Mikael Lampela on ilmoittanut 22.3. laittamassaan viestissä, että hän olisi kiinnostunut osallistumaan nuva-toimintaan.    

 

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Nuorisovaltuusto päättää hyväksyä Jan-Mikael Lampelan uudeksi jäseneksi.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

 

--- -----