Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 30


 

Kotitalousluokan hankintapäätösten valtuutus

 

Tekla  § 30  07.06.2022  

194/10.03.02.00/2022  

 

 Valmistelija

 

Tekninen johtaja Alpo Anisimaa, p. 040 051 0706 tai alpo.anisimaa@perho.com

 

Valtuusto on 16.5.2022 § 29 myöntänyt 90.000 euron lisämäärärahan vuoden 2022 talousarvion investointiosaan kotitalousluokan saneeraukseen ja kunnanhallitus on 9.5.2022 § 107 valtuuttanut teknisen toimen toteuttamaan saneerauksen mahdollisimman nopealla aikataululla.

 

Tekninen toimi on laadituttanut kalustesuunnitelman kotitalousluokkaa varten ja tarjouspyyntö julkaistaan lähiaikoina lisäksi sähkösuunnitelma on tilattu. Hankinnan tiukan aikataulun vuoksi hankintapäätökset ei sovi kokousaikatauluun ja siksi on tarpeen tehdä hankintapäätöks viranhaltijapäätöksillä jotka ylittävät talousarvion täytäntöönpano-ohjeen rajat (osaston johtaja 20.000 euroa).

 

 Teknisen johtajan päätösehdotus 

 

Lautakunta päättää valtuuttaa teknisen johtajan tekemään hankintapäätökset kotitalousluokan hankinnoista budjetin puitteissa viranhaltijapäätöksinä.

 

 Päätös

 

 hyväksyttiin.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

--- -----