Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 17.03.2022/Pykälä 11


Perhon kunta

Nuorisovaltuuston ajatukset koskien liikuntahallin rakentamista

 

NuVa  § 11  17.03.2022  

154/00.01.02/2022  

 

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen, puh. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com.

 

Kunnan talousarviossa on varattu vuodelle 2022 100 000 € liikuntahallin suunnitteluun ja valmisteleviin töihin. Toteutukseen on varauduttu taloussuunnitelmavuosina 2023-2024. Perhon kunnanvaltuusto- ja sivistyslautakunta pitivät yhteisseminaarin kuntalaisille 26.1.2022 jossa keskusteltiin liikuntahallin investointikokonaisuudesta,  johon sisältyy liikuntahalli, valmistuskeittiö ja koulukeskuksen ruokala, kotitalousluokka, sekä nimettävän liikuntahallityöryhmän toimeksiannon sisällöstä ja työryhmän kokoonpanosta. Kunnanhallitus hyväksyi nimetyn liikuntahallityöryhmän ja sille osoitetut tehtävät pitämässään kokouksessa 7.2.2022. Työryhmää on pyydetty huomioimaan perusopetuksen-, II-asteen- ja varhaiskasvatuksen tarpeet, kunnassa toimivien 3-sektorin toimijoiden tarpeet, kuntalaisten omaehtoisen liikunnan tarpeet, sekä kunnan vapaa-aikatoimen tarpeet ja mahdolliset tapahtumajärjestäjien tarpeet.

 

Työryhmä piti ensimmäisen yhteisen kokouksen 24.2.2022 ja muodosti erillisen lajisuunnitteluryhmän, sekä teknisen toteutuksen ryhmän. Ryhmien on määrä kerätä ajatukset liikuntahallin toteutuksen suhteen 21.3. mennessä. Nuorisovaltuustolle on esitetty pyydettävän ajatuksia hallin toteutuksen suhteen nuorten näkökannalta.    

 

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

Nuorisovaltuusto päättää keskustella liikuntahallia koskevista asioista ja esittää ajatuksensa sen toteuttamisen suhteen.

 

 Päätös

 

 Nuorisovaltuusto päätti tuoda seuraavat alla mainitut näkemykset liikuntahallityöryhmän tiedoksi suunnittelutyössä:

Pesäpalloverkko on hyvä olla pesäpallonpelaajia ja frisbeegolffaajia varten.

Jos liikuntahalli on rakentumassa nurmikentälle päin, on sen sijainti hyvä myös lukiolaisia ajatellen kun nämä siirtyvät uudelle kampukselle.

Salibandyn ja lentopallon mahdollistaminen liikuntahallissa sarjataston pelejä varten on hyvä ajatus, huomioiden sen kunnan vetovoimaisuutta lisäävänä tekijänä.  
  

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

 

--- -----