Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 4


Perhon kunta

Nuorisovaltuuston hupparit

 

NuVa  § 4  27.01.2022  

47/02.08.00/2022  

 

 

 Valmistelija

 

Nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Jaakko Kinnunen p. 040 528 9971 tai jaakko.kinnunen@perho.com

 

Nuorisovaltuuston jäsenille on perinteisesti hommattu hupparit painatuksilla, joista heidät erottaa Perhon kunnan nuorisovaltuuston jäseniksi. Syksyllä 2021 toimikautensa aloittaneille uusille nuorisovaltuutetuille ei ole vielä ehditty huppareita hankkia.

 

 Nuoriso- ja vapaa-ajansihteerin päätösehdotus 

 

                   Nuorisovaltuusto päättää hankkia hupparit niille jäsenille joilla ei niitä vielä ole.  Hupparin painatukset on samat kuin ennenkin.

 

 

 Päätös

 

                    Nuorisovaltuusto päätti, että uudet hupparit ja lisäksi t-paidat hankitaan kaikille jäsenille uusilla sopivilla painatuksilla. Lisäksi kummivaltuutetuille hankitaan myös tunnuksilla varustetut hupparit.

 

 

 Toimenpiteet, otteet

 

 

 Liitteet

 

 -