Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 21


Perhon kunta

Kunnan Säästämisen ja sijoittamisen sopimuksen päivitys

 

Khall  § 21  07.02.2022  

9/02.05.05/2022  

 

 Valmistelija

 

Talous- ja hallintojohtaja Terhi Kultalahti, puh. 040 183 3165 tai terhi.kultalahti@perho.com

 

Kunnalla on peruskouluille ja lukiolle stipenditilejä, joilla on stipendien jakoon liittyviä varoja. Varat ovat tällä hetkellä tavallisella käyttelytilillä ja tämän tyyppisille tileille ei makseta tällä hetkellä lainkaan korkoa. Tästä syystä onkin ajankohtaista pohtia stipendivarojen säilyttämiselle tuottavampaa ratkaisua.

 

Stipendivaroille on mahdollista  avata arvo-osuustili, jossa varat rahastoidaan kunnan määrittelemän sijoittajaprofiilin mukaisesti. Käyttelytilille on syytä jättää kahden vuoden jaettavat stipendivarat ja loput varat siirrettäisiin arvo-osuustilille rahastoitavaksi.

 

Kunnan tulee päivittää OP Osuuskunnan Säästämisen ja sijoittamisen sopimus, jolla sovitaan rahoitusvälineiden kaupasta ja säilytyksestä. Sopimukseen sovelletaan OP Osuuskunnan sijoituspalvelusopimuksen ehtoja edellä mainittujen sijoituspalveluiden osalta. Perhon kunta luokitellaan sopimuksessa sijoittajana ei-ammattimaiseksi asiakkaaksi sijoituspalvelulain nojalla. Luokittelulla on vaikutusta sijoittajansuojan laajuuteen sekä sovellettavaksi tuleviin menettelytapsääntöihin kuten palvelun sovetuvuuden arvioinnin ja tiedonantovelvollisuuden laajuuteen.

 

Säästämisen ja sijoittamisen sopimuksen hyväksymisellä ja allekirjoittamisella kunta vahvistaa saaneensa kulloistakin sijoituspalvelua koskevat ehdot ja liitteet hyvissä ajoin etukäteen tiedoksi, lukeneensa ne sekä sitoutuu niihin ja hyväksyy ne itseään sitoviksi.

 

Sopimuksen päivityksellä korvataan Perhon kunnan ja pankin väliset aikaisemmat sopimukset, jotka koskevat edellä mainittuja palveluja.

 

Oheismateriaalina OP Osuuskunnan Säästämisen ja sijoittamisen sopimusluonnos.

 

 Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää
1. solmia Jokipohjanmaan Osuuspankin kanssa OP Säästämisen ja sijoittamisen -asiakkuussopimuksen,

2. valtuuttaa kunnanjohtaja Lauri Laajalan ja talous- ja hallintojohtaja Terhi Kultalahden allekirjoittamaan Säästämisen ja Sijoittamisen sopimuksen Jokipohjanmaan Osuuspankin kanssa. Lisäksi heidät valtuutetaan sopimaan palvelun hinnasta ja palkkioista sekä sopimaan muista palvelun ehdoista ja rajoituksista mukaan lukien lyhyeksi myynti sekä sijoitusneuvonta liittyen rahoitusvälineisiin ja sijoitusvakuutuksiin. Valtuutus kattaa myös toimeksiannot sijoituksiin liittyen edellä mainitun sopimuksen mukaisesti.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin.

 

 

 Toimenpiteet, otteet

 

 Joki-Pohjanmaan Osuuspankki, Perhon konttori

 Talous- ja hallintojohtaja

 Taloussihteeri

 Sivistysjohtaja