Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 29




Perhon kunta

Keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkio

 

Khall  § 29  07.02.2022  

99/00.00.00/2022  

 

 Valmistelija

 

kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.

 

Perhon kunnanhallitus on tarkastanut keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkiota viimeksi 15.2.2021 § 43. Tuolloin kunnanhallitus on päättänyt, että keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävästä maksettava erillinen kertaluonteinen palkkio kunnallisvaaleista on 700 € ja että valtiollisten vaalien osalta palkkion päätetään erikseen. Päätöksessä ei ole huomioitu aluevaaleja lainkaan.

 

Uutena vaalina aluevaali työllisti merkittävästi keskusvaalilautakunnan sihteeriä. Tehtävää hoitaneelle talous- ja hallintojohtajalle on tehty varallaolosta erillinen viranhaltijapäätös varsinaisesta vaalipäivästä ja siitä maksetaan korvaus KVTES:n mukaan.

 

 Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää, että maakuntavaaleista 2022 maksetaan aluevaaleissa keskusvaalilautakunnan sihteerinä toimineelle Terhi Kultalahdelle kertaluonteisena palkkiona 700,00 euroa.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin.

 

 

Merkittiin, että Terhi Kultalahti poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi intressijäävinä.

Pöytäkirjaa piti tämän pykälän ajan Lauri Laajala.

 

--- -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 Terhi Kultalahti

 henkilöstösihteeri

 Järvinet Oy