RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 126
Valtiovarainministeriön muutospäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuodelle 2026
Khall § 126 24.08.2026
8/02.05.01.01/2026
Valmistelija
Talous- ja hallintojohtaja Terhi Paananen, puh. 040 183 3165 tai terhi.paananen@perho.com
Valtion vuoden 2026 toisen lisätalousarvion mukaan kunnan peruspalveluiden
valtionosuuteen lisätään 11 000 000 euroa liittyen momentilla 28.90.31 (Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki) vuonna 2026 käyttämättä jäävien
kuntarakennelain (1698/2009) 41 §:n mukaisten kuntien harkinnanvaraisten
yhdistymisavustusten ja 44 §:n mukaisten valtionosuusmenetyksen korvausten palautukseen.
Kuntarakennelain 41 §:n mukaan kuntien yhdistyessä syntyvälle uudelle kunnalle voidaan valtion talousarvion rajoissa maksaa harkinnanvaraista
yhdistymisavustusta. Valtioneuvosto päättää harkinnanvaraisen
yhdistymisavustuksen myöntämisestä kuntajaon muuttamista koskevan
päätöksen yhteydessä. Kuntarakennelain 59 §:n mukaan lain 41 §:ssä
tarkoitettujen yhdistymisavustusten yhteismäärää vastaava euromäärä
vähennetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) mukaisesta valtionosuudesta. Valtionosuuden vähennys on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri. Jos yhdistymisavustukseen varattua euromäärää ei kokonaisuudessaan käytetä varainhoitovuoden aikana, jäljelle jäänyt osa palautetaan kunnille asukasta kohden yhtä suurena osuutena viimeistään varainhoitovuotta seuraavan vuoden aikana.
Valtion vuoden 2026 talousarviossa momentille 28.90.31 (Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki) oli varattu 5 500 000 euroa kuntarakennelain 56 a §:n mukaisiin vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien
yhdistymisavustuksiin. Lisäksi momentille oli varattu 5 500 000 euroa
kuntarakennelain 41 §:n mukaisiin kuntien harkinnanvaraisiin yhdistymisavustuksiin ja 44 §:n mukaisiin valtionosuusmenetyksen kompensaatioihin.
Koska momentilta 28.90.31 ei makseta vuoden 2026 aikana kuntarakennelain
mukaisia avustuksia tai korvauksia, jää momentilla käyttämättä yhteensä 11
000 000 euroa. Valtiovarainministeriö on päättänyt lisätä kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 1,96 euroa asukasta kohden vuodelle 2026 valtion vuoden 2026 11 lisätalousarvioon perustuen. Lisäys huomioidaan valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä. Päätöksen vaikutus kunnalle myönnettyyn kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen ilmenee kunnalle tämän päätöksen liitteestä 1. Muutos huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2026 elokuun maksuerässä.
Perhon kunnan osalta peruspavelujen valtionosuudet kasvavat hivenen. Vuoden 2026 ennakkopäätös oli 5 371 630 euroa ja kesäkuun päätös kunann peruspalvelujen valtionosuudesta on 5 376 714 euroa.
Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen
valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien
verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan
peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden
kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus
valtiovarainministeriölle.
Oheisaineisto
-
Liitteet
Päätös peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2026
Oikaisuvaatimusohjeet
Maksuerittely, Perho
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunta hyväksyy peruspalvelujen valtionosuuden muutospäätöksen Perhon kunnan osalta, eikä hae oikaisua.
Päätös
Hyväksyttiin.
-----
Toimenpiteet, otteet
taloushallinto
--- -----