Dynasty tietopalvelu
Perhon kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2026/Pykälä 87


Kokousasian teksti

Perhon kunta

Talousarviomuutos / Investointiohjelma 2026

 

Khall  § 87  03.06.2026  

222/02.02.00/2025  

 Valmistelija

 

kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.

 

Vuoden 2026 investointiohjelmassa on varattu 50 000 euron määräraha Salmelanharjun siiviläkaivon uusimiseen. Hanke on aloitettu ja uuden kaivon paikan kartoittaminen osoittautui 15 000 euroa kalliimmaksi, kuin suunnitteluvaiheessa arvioitiin, johtuen maaperän haasteellisuudesta. Lisäksi kaivon toteutuksesta (poraus, pumppaamo ja putkisto) on saatu tarjoukset ja myös siltäosin varattu määräraha ei kata kustannuksia. Toteutuksen osalta odotetaan edelleen yhtä tarjousta, jolloin lopullinen kustannus selviää.

 

Yhteensä Salmelanharjun siiviläkaivon uusimisen kustannukset ovat 90 000 euroa, joten investoinnin toteutukseen tarvitaan 40 000 euron lisämääräraha.

 

Perhon jäähallin toteutuminen on saanut kuntalaisilta erittäin myönteistä palautetta. Hallin jäänhoito on suunniteltu toteutettavaksi jatkossa sähkökäyttöisella jäänhoitokoneella, joka tarvitsee lämpimän tallin jäähallin yhteyteen. Lisäksi jäähalliin tulisi hankkia kuivain, jolla ylimääräinen, lämpimästä ulkoilmasta johtuva kosteuspisarointi voidaan ehkäistä. Kunnanjohtaja on käynyt neuvotteluja Alajärven jäähalliyhtiön kanssa, jolla on myytävänä käytetty, Perhon jäähalliin soveltuva kuivain putkistoineen ja automaatioineen. Jäähallin yleistä turvallisuutta voidaan parantaa lisäämällä hallin poistumisteitä kahdella lisäovella. Kustannusarvio näille on yhteensä 40 000 euroa

 

Urheilukentän katsomot on siirretty jäähalliin ja uutta katsomotilaa on toteutettu Arsi Areenan puoleiselle sivulle kiinteällä katsomolla. Urheilukentän käyttäjiltä on tullut toiveita, että urheilukentän kunnantalon puoleiselle sivustalle olisi myös katsomotarvetta. Kahden siirrettävän katsomon alustava kustannusarvio on n. 15 000 euroa.

 

Vuoden 2026 talousarvion investointiosassa ei ole varattu määrärahaa koskien Jäähallia ja urheilukentän katsomoita.

 

Oheisaineisto

-

 

Liitteet

-

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle

  1. talousarviomuutoksena 40.000 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2026 talousarvion investointiosaan Salmelanharjun siiviläkaivon toteutukseen,
  2. talousarviomuutoksena 40.000 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2026 talousarvion investointiosaan jäänhoitokoneen tallin, jäähallin ilmankuivainlaitteiston ja lisäpoistumisteiden toteutukseen
  3. talousarviomuutoksena 15 000 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2026 talousarvion investointiosaan urheilukentän siirrettävien katsomoiden toteutukseen, ja
  4. että lisämääräraha katetaan lainanotolla.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 taloushallinto

--- -----