RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2026/Pykälä 99
Kunnan kiinteistöjen myynti
Khall § 71 20.04.2026
Valmistelija
tekninen johtaja Alpo Anisimaa, puh. 0400 510 706, tai alpo.anisimaa@perho.com ja kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.
Perhon kunnalla on vuonna 2026 käytöstä poistuvia ja jo aiemmin palvelutuotannosta poistuneita kiinteistöjä, joille ei ole kunnalla tarkoituksen mukaista käyttöä. Kiinteistöistä syntyy ylläpitokustannuksia vuosittain ja osana taloudentasapainottamistoimenpiteitä on perusteltua luopua näistä kiinteistöistä. Kiinteistöjen myynnillä voidaan tavoitella myös elinvoiman lisäämistä, mikäli tiloihin saadaan uutta toimintaa.
Vaihtoehtoina kiinteistöistä luopumiselle voi olla kiinteistöjen myynti- tai purkamispäätös.
Kiinteistöt, joita luopuminen koskee:
- Oksakosken liikuntasali, Peltokankaantie 17, 69920 Oksakoski
o hyvin vähäisellä käytöllä
o kiinteistön 584-401-12-56 pinta-ala 3800 m2
- Päiväkoti Satulinna, Antientie 6, 69950 Perho
o poistuu käytöstä kun Arsi Areena valmistuu ja nuorisotila palaa väistöstä omiin tiloihinsa kirjaston alakertaan
o määräala kiinteistöstä 584-401-263-63, pinta-ala noin 2170 m2
- Kärkelän talli, Vehmassuontie 18, 69950 Perho
o tyhjillään
o lähellä kunnan rivitaloja
o määräala kiinteistöstä 584-401-155-53, pinta-ala noin 2278 m2
- Asuntola Kaunotar, Haanentie 26C, 69950 Perho
o tyhjillään
o määräala kiinteistöstä 584-401-155-53, pinta-ala noin 3051 m2
- Asuntola Kulkuri, Haanenentie 26C, 69950 Perho
o Tiloissa KPEDUn opiskelijamajoitusta ja väistössä lukion opiskelijakunnan toimintaa. Korvaavat tilat on mahdollista järjestää.
- Riistateurastamo, Haanentie 26, 69950 Perho
o vähäisellä käytöllä 3kk/vuodessa
o mikäli luovutaan, myynti-ilmoituksessa huomiotava nykyisen koulutuskäytön turvaaminen myös jatkossa.
o määräala kiinteistöstä 584-401-155-53, pinta-ala noin 823 m2
Kiinteistöt voidaan myydä esimerkiksi kiertonet.fi palvelussa huutokaupalla.
Myytävien kiinteistöjen osalta kunnanhalituksen on tarkoituksenmukaista määritellä kiinteistöille pohjahinta (tontti + rakennukset), ennen myyntiin asettamista. Huutokauppatarjouksen lisäksi voittaneen tarjouksen tehnyt (ostaja) vastaa kauppakirja-, lohkomis- ja muista kustannuksista.
Kiinteistöjen purku voidaan toteuttaa päätöksen jälkeen esimerkiksi seuraavan talousarviovuoden aikana. Purkupäätöksen jälkeen kiinteistöistä voidaan katkaista lämpö, sähkö ja vesi, sekä päättää vakuutukset jolloin ylläpitokustannukset päättyvät.
Oheisaineisto
-
Liitteet
-
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
- myyntiin laitetaan esittelytekstin mukaiset kiinteistöt,
- myynnissä huomioidaan kiinteistöjen mahdollinen nykyinen käyttö, ja
- valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään/hylkäämään jätetyt tarjoukset tai tekemään mahdolliset purkupäätökset.
Päätös
Hyväksyttiin.
-----
Toimenpiteet, otteet
valtuusto
--- -----
Kvalt § 14 27.04.2026
Oheisaineisto
-
Liitteet
-
Kunnanhallituksen päätösehdotus
Valtuusto päättää, että
- myyntiin laitetaan kh:n 20.4.2026, § 71 esittelytekstin mukaiset kiinteistöt,
- myynnissä huomioidaan kiinteistöjen mahdollinen nykyinen käyttö ja
- valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään/hylkäämään jätetyt tarjoukset tai tekemään mahdolliset purkupäätökset.
Asko Humalajoki teki Keskustan valtuustoryhmän puolesta esityksen, että asia palautetaan valmisteluun.
Mikko Tamminen, Toni Syrjälä, Elisa Marjusaari ja Markus Kivelä kannattivat asian palauttamista uudelleen valmisteluun.
Puheenjohtaja totesi, että valtuusto on yksimielinen asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun.
Päätös
Asia palautettiin uudelleen valmisteluun.
-----
Merkittiin, että valtuutettu Matti Louhula poistui paikaltaan esteellisenä asian käsittelyn ajaksi kuntalain 97 §:n perusteella.
-----
Toimenpiteet, otteet
Tekninen toimi
--- -----
Khall § 99 03.06.2026
102/02.07.01/2026
Valmistelija
kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.
Valtuusto evästi valmistelua palauttaessaan asian uudelleen valmisteluun, siten että kiinteistöjen myynnille on asetettava ehtoja, joilla varmistetaan kiinteistöjen käyttötarkoitus tulevaisuudessa sekä varmistetaan myös jatkossa Keski-Pohjanmaan koulutuyhtymän toiminnan edellytykset, sen koulutustoiminnassa tarvitsemien tilojen osalta. Oksakosken liikuntasalin osalta on syytä huomioida Oksakosken kyläyhdistyksen kyläradio -toiminnan jatkuvuus soveltuvien tilojen osalta.
Valtuusto edellyttää ostotarjouksen jättäjiltä kuvauksen siitä, miten ostaja aikoo käyttää kiinteistöä jatkossa. Selvitys tilojen suunnitellusta käytöstä on mahdolliseen myyntipäätökseen vaikuttava tekijä.
Riistateurastamon ja oppilasasuntola Kulkurin osalta tilojen mahdollinen myynti on tarkoituksenmukaista järjestää neuvottelumenettelyllä, jossa voidaan huomioida Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tuottaman koulutuspalvelun tarpeet tilojen osalta.
Oheisaineisto
-
Liitteet
-
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
- julkiseen myyntiin laitetaan kiinteistöt Oksakosken liikuntasali, Päiväkoti Satulinna, Kärkelän talli sekä Asuntola Kaunotar,
- myyjä edellyttää tarjoajilta kiinteistökohtaiset selostukset kiinteistöjen suunnitellusta käyttötarkoituksesta,
- kiinteistöistä Riistateurastamo ja Asuntola Kulkuri pyydetään ostotarjoukset neuvottelumenettelyyn siirtymiseksi, johon sisältyy II asteen koulutuksen tarvitsemien tilojen tarpeet tulevaisuudessa
- valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään/hylkäämään jätetyt,
tarjoukset tai tekemään mahdolliset purkupäätökset kohdan 1. kiinteistöistä sekä käymään neuvottelumenettelyn mukaiset neuvottelut kiinteistöjen Riistateurastamo ja Asuntola Kulkuri osalta, ja että
- neuvottelumenettelyn tulos tuodaan valtuuston päätettäväksi.
Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
Kohdat 1-3 kuten alkuperäisessä pohjaehdotuksessa.
Kohta 4. valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään/hylkäämään jätetyt, tarjoukset tai tekemään mahdolliset purkupäätökset kohdan 1. kiinteistöistä
Kohta 5. valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen käymään neuvottelumenettelyn mukaiset neuvottelut kiinteistöjen Riistateurastamo ja Asuntola Kulkuri osalta, ja tekemään päätökset kiinteistöjen mahdollisesta myynnistä.
Päätös
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
- julkiseen myyntiin laitetaan kiinteistöt Oksakosken liikuntasali, Päiväkoti Satulinna, Kärkelän talli sekä Asuntola Kaunotar,
- myyjä edellyttää tarjoajilta kiinteistökohtaiset selostukset kiinteistöjen suunnitellusta käyttötarkoituksesta,
- kiinteistöistä Riistateurastamo ja Asuntola Kulkuri pyydetään ostotarjoukset neuvottelumenettelyyn siirtymiseksi, johon sisältyy II asteen koulutuksen tarvitsemien tilojen tarpeet tulevaisuudessa,
- valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään/hylkäämään jätetyt, tarjoukset tai tekemään mahdolliset purkupäätökset kohdan 1. kiinteistöistä, ja että
5) valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen käymään neuvottelumenettelyn mukaiset neuvottelut kiinteistöjen Riistateurastamo ja Asuntola Kulkuri osalta, ja tekemään päätökset kiinteistöjen mahdollisesta myynnistä.
-----
Toimenpiteet, otteet
valtuusto
--- -----