RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Esityslista 08.04.2026/Asianro 22
Lukiokoulutuksen lukuvuosimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille
SivHyv 08.04.2026
21/12.00.02/2026
Valmistelija
Sivistysjohtaja Ville Vihla, puh. 040 763 2303 tai ville.vihla@perho.com.
1.8.2026 voimaan tulevan lakimuutoksen mukaisesti toisen asteen koulutus muuttuu maksulliseksi kolmansista maista opiskelutarkoituksessa Suomeen saapuville ja Suomessa oleskeleville opiskelijoille. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion tai Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaista.
Oppivelvolliselle nuorelle opiskelu Suomessa on ilmaista. Alle 18-vuotias perheensä tai huoltajansa mukana Suomeen tullut lapsi on Suomessa oppivelvollinen saatuaan Suomesta kotikunnan.
Jos opiskelijan oleskeluluvan peruste muuttuu kesken opintojen opiskelusta esimerkiksi työntekoon, hän vapautuu velvollisuudesta maksaa lukuvuosimaksu lukiokoulutuksessa. Lukuvuosimaksut koskevat henkilöitä, jotka aloittavat opintonsa 1.8.2026 tai sen jälkeen.
Vuonna 2024 lukiokoulutuksen kustannus per opiskelija on Perhossa ollut 14 275 €.
Oheisaineisto
Liitteet
Sivistysjohtajan päätösehdotus
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että 1.8.2026 alkaen lukiokoulutuksen lukuvuosimaksu EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on 14 275 €.
Päätös
-----
Toimenpiteet, otteet
yläkoulun ja lukion rehtori
koulusihteeri
--- -----