RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 83
Valtuustoaloitteet
Kvalt § 83 15.12.2025
Valtuustoryhmillä ja valtuutetuilla on oikeus hallintosäännön 125 §:n mukaan tehdä
kirjalliseen muotoon laadittuja aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista ja antaa ne puheenjohtajalle.
Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen
valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään
lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Lähetekeskustelua varten aloite on
hyvissä ajoin ennen kokousta toimitettava valtuuston puheenjohtajalle.
Mahdolliset valtuustoaloitteet merkitään jätetyiksi ja lähetetään kunnanhallitukselle
valmisteltavaksi.
Aloitteet
Valtuutettu Elisa Marjusaari jätti seuraavan valtuustoaloitteen:
Pride-liputus 2026
Esitän Pride-liputusta Perhon kunnassa ensi vuodelle Pride-kuukauden eli kesäkuun ajan ja/tai muuna sopivana ajankohtana. Sekä jatkossa vuosittain tapahtuvana.
Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen kuuluu kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Liputuksen lisäksi tarvitaan systemaattista yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä.
Seta:n kotisivuilla todetaan seuraavasti: “Liputtaminen on hieno symbolinen ele, huomioi sateenkaarevat kuntalaiset, työntekijät tai asiakkaat, ja on mahdollisuus nostaa toiminnassa sateenkaarevia näkökulmia esiin.”
Haluan edistää yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla avoimesti oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä tai väkivallasta.
--- -----