RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2025/Asianro 278
Kevään 2026 kokousaikataulut
Khall 02.12.2025
271/00.01.02/2025
Valmistelija
kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.
Hallintosäännön 130 §:n mukaan toimielin määrää kokouksen ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallituksen kokoukset on pidetty erikseen laadittavan aikataulun mukaan alkaen klo 15:15. Kokouskutsu ja esityslista on julkaistu sähköiseen kokoushallintaan torstaina ennen seuraavana maanantaina pidettävää kokousta. Kunnanhallituksen pöytäkirjat on tarkastettu toisena arkipäivänä kokouksesta ja ne on pidetty yleisesti nähtävänä kolmantena arkipäivänä kokouksesta.
Ehdotus kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikatauluksi keväälle 2026:
Muutokset mahdollisia hallintosäännön määräysten mukaisesti.
Oheisaineisto
- Toimielinten kokousaikataulu (sis. lautakunnat)
Liitteet
-
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että
1) varsinaiset kokoukset pidetään valmistellut aikataulun mukaan alkaen klo 15.15,
2) kokouskutsu ja esityslista julkaistaan sähköiseen kokoushallintaan neljä päivää ennen kokousta,
3) kunnanhallituksen pöytäkirjat tarkastetaan toisena arkipäivänä kokouksesta ja pidetään yleisesti nähtävänä kolmantena arkipäivänä kokouksesta, ja
4) kunnanhallitus voi pitää muitakin kokouksia, mikäli käsiteltävät asiat sitä vaativat, ja että
5) toimielimille lähetetään käsiteltäväksi ehdotus kevään 2025 kokousaikataulusta.
Päätös
-----
Toimenpiteet, otteet
--- -----