Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 1


Kirjastovirkailijan toimen täyttäminen

 

Sivila  § 1  17.01.2024  

16/01.01.01/2024  

 

 Valmistelija

 

Sivistysjohtaja Anni Riihimäki, puh. 040 763 2303 tai anni.riihimaki@perho.com.

 

Perhon kunnan sivistystoimessa on vapautunut kirjastovirkailijan toimi (23.11.2023 §126). Nykyinen kirjastovirkailijan toimessa oleva työntekijä on ilmoittanut, että työsuhde päättyy 30.4.2024. Kirjastovirkailijan toimi on tarpeen täyttää toistaiseksi voimassa olevana 1.5.2024 alkaen.

 

Perhon kunnan kirjasto on innostava ja jatkuvasti kehittyvä lukutaitojen, digitaitojen ja hyvinvoinnin edistäjä. Kirjastolla on hyvät tilat, joissa järjestetään monipuolisia tapahtumia sekä harrastus- että kansalaistoimintaa. Kirjastolla on laaja omatoimiaukiolo. Kirjastosta saa myös opastusta ja neuvontaa. Kuulumme Eepos-kirjastokimppaan.

 

Kirjaston toimintaa ohjaa Laki yleisestä kirjastosta (1492/2016) ja yleisten kirjastojen laatusuositukset on tärkeää huomioida. Laatusuositusten mukaisesti kunta vastaa siitä, että kirjastolla on sen kehittämisestä vastaava johtaja ja riittävästi osaavaa kirjastohenkilöstöä.

 

Kirjastopalveluiden esittelydiat ja kirjaston laatusuositukset ovat kokouksen oheismateriaaleissa. Rekrytointi-ilmoitus ja pisteytys esitellään kokouksessa. Kirjastovirkailijan tehtävänkuvaus on kokouksen oheismateriaaleissa.

 

 

 Sivistysjohtajan päätösehdotus 

 

 Sivistyslautakunta päättää

1. hyväksyä rekrytointi-ilmoituksen ja pisteytyksen

2. aloittaa rekrytoinnin välittömästi

3. kokouksessaan haastattelu- ja pisteytystyöryhmään osallistuvan lautakunnan jäsenen (Tapani Humalajoki)

4. että sivistysjohtaja tekee valinnasta viranhaltijapäätöksen.

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin

 

 -----

 

 Merkittiin, että Kerttu Anttiroiko-Rauma poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi klo 18:06 - 18:40 intressijääviyden perusteella.

 ----

 

                       Merkittiin pöytäkirjaan Päivi Peltoniemi oli kokouksessa mukana tämä pykälän esittelyn ajan ja poistui kokouksesta klo 18:30.

 

 

 

 

 Toimenpiteet, otteet

 

 kunnanhallitus

--- -----