Dynasty tietopalvelu
Lestijrven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 28


Kokousasian teksti

 

Kuntavastinrahoitus: EKOHEPOSYSTEEMI - Kpedun osahanke

 

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä 20.04.2026 § 28  

20/00.01.05/2026  

 

 

Valmistelija kehittämisjohtaja Petri Jylhä, p. 050 551 3030

 

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä hakee Kaustisen seutukunnalta kuntavastinrahoitusta EKOHEPOSYSTEEMI – Hevosten ja nautojen uudet kuivitusratkaisut osana kiertotaloutta -hankkeelle yhteensä 6.875 euroa vuosille 2026-2029. Ko. hakemus koskee Kpedun osabudjettia. Kpedu toimii hankkeessa päätoteuttajana ja Kaustisen seutukunta osatoteuttajana.

 

EKOHEPOSYSTEEMI-hanke kehittää Keski-Pohjanmaan maatiloille ja hevostalleille käytännössä toimivia, turpeettomia ja kustannustehokkaita kuivitus- ja lantaratkaisuja osaksi alueen biokaasu- ja kiertotalous­eko­sys­teemiä. Tarve on akuutti, sillä turpeesta luopuminen on heikentänyt kuivik­kei­den saatavuutta ja nostanut tuotantokustannuksia ja samalla hevostallien ja maatalouden materiaalivirtoja ei vielä hyödynnetä täysimääräisesti bio­kaa­sun tuotannossa.

 

Hankkeessa testataan makuualustoja, patjoja ja mattoja sekä uusia kasvipohjaisia ja biokaasulaitoksen rejektistä erotettuja kuivikkeita talli- ja navettaympäristöissä. Niiden vaikutuksia eläinten hyvinvointiin, työmää­rään, ilmanlaatuun ja kustannuksiin arvioidaan mittaamalla ja seuraamalla arjen tasolla. Samalla mallinnetaan hampun, ruokohelven ja muiden kasvien viljelyä ja jalostusta kuivikkeeksi, tavoitteena kotimainen vaihtoehto turpeelle ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia alueelle.

 

Hanke kokoaa maatiloista, talliyrittäjistä ja biokaasutoimijoista innovaatio- ja pilotointiverkoston, jossa ratkaisuja kehitetään yhdessä ja testataan todel­lisissa olosuhteissa. Lopputuloksena syntyy ensimmäinen alueellinen kuivike–lanta–energia -kiertotalousmalli, jossa lanta voidaan ohjata biokaa­su­laitokselle ja laitoksen kuivajae palauttaa takaisin tilojen kuivikkeeksi.

 

Hankkeen tuloksina julkaistaan avoimesti käytännön ohjeet, raportit, malli­rat­kaisut ja liiketoimintamallit, jotka tukevat tilojen siirtymää turpeesta pois ja vahvistavat Keski-Pohjanmaan huoltovarmuutta, resurssiviisautta ja biokaa­su­ekosysteemiä. Ratkaisut jäävät pysyvään käyttöön maatiloille, talleille, yrityksille, neuvonnalle ja oppilaitoksille ja ne ovat valtakunnallisesti hyödyn­nettävissä.

 

Hankkeen toteutusaika 1.8.2026-31.1.2029

 

Rahoitussuunnitelma

2026

2027

2028

2029

Yhteensä

 

K-P liitto JTF

35 968

86 405

86 405

7 238

216 016

80,0 %

Kuntarah yhteensä

8 992

21 601

21 601

1 809

54 003

20,0 %

- Kannus

524

1 259

1 259

105

3 147

1,2 %

- Kaustisen seutukunta

1 145

2 750

2 750

230

6 875

2,5 %

- Kokkola

4 817

11 572

11 572

969

28 930

10,7 %

- Perho

258

620

620

52

1 550

0,6 %

- Omarahoitus, Kpedu

2 248

5 400

5 400

453

13 501

5,0 %

Rahoitus yhteensä

44 960

108 006

108 006

9 047

270 019

100,0 %

 

Hakijan esitys kuntarahoituksen jakoperusteeksi on asukasluku.

Päätösesityksen perustelut: Hanke toteuttaa Kaustisen seutukunnan elinvoimaohjelman tavoitteita strategisessa kehittämisteemassa 1: ”Uusiutuvan energian ja biotalouden seutu” sekä tukee kehittämisteemaa 3: ”Yrittäjyyden, työpaikkojen ja verkostojen seutu”.

 

 

Esittelijä kehittämisjohtaja Petri Jylhä

 

Päätösehdotus Johtoryhmä esittää kehittämisjohtajalle, että Kaustisen seutukunta osallistuu Kpedun EKOHEPOSYSTEEMI-osahankkeeseen enintään 6.875 eurolla. Johtoryhmä hyväksyy kuntarahoituksen jakopeusteeksi asukasluvun. Johtoryhmä valitsee hankkeen ohjausryhmään jäsenen ja varajäsenen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Johtoryhmä valitsi ohjausryhmän jäseniksi aluekehittäjä Timo Pärkän (varalla yrityskehittäjä Tomas Luoma) ja kunnanjohtaja Minna Nikanderin (varalla kunnanjohtaja Päivi Rautio).