RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaustisen seutukunnan johtoryhmä
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 26
Kuntayhteistyön kehittäminen
Kaustisen seutukunnan johtoryhmä 24.03.2026 § 17
Valmistelija kehittämisjohtaja Petri Jylhä, p. 050 551 3030
Hallitusohjelman tavoitteiden toimeenpanemiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2024 työryhmän tarkastelemaan väestökehityksen haasteita perusopetuksen järjestämisessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä esittelee loppuraportissaan ratkaisuja, joilla väestökehityksen nykyisiin ja tuleviin haasteisiin voidaan vastata perusopetuksen järjestämisessä. Työryhmä on valmistellut tilannekuvan väestökehityksestä perusopetuksen näkökulmasta ja strategisen näkemyksen perusopetuksen järjestämiseen liittyvästä kehittämisestä, jolla vahvistetaan lapsen oikeuksien toteutumista tilanteessa, jossa perusopetusikäisten määrä vähenee. Työryhmä esittää toimenpide-ehdotuksia perusopetuksen rahoitukseen, opetushenkilöstöön, maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetukseen, opetuksen järjestäjien välisen yhteistyön vahvistamiseen, etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen, ruotsinkieliseen perusopetukseen sekä koulukuljetuksiin liittyen. Lisäksi tehdään esitys uudistetuiksi perusopetuksen järjestämisen laatutavoitteiksi ja valmistellaan niille seuranta. Pääosa työryhmän ehdotuksista on tarkoitettu toteutettavaksi seuraavalla hallituskaudella, osassa toimenpiteitä työ on käynnistetty jo kuluvalla hallituskaudella
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut valtionavustushaun kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä. Hankeavustuksen tavoitteena on kuntien välisen yhteistyön vahvistaminen perusopetuksen yhdenvertaisen saavutettavuuden turvaamiseksi, kun perusopetuksen oppilasmäärä kääntyy voimakkaaseen laskuun.
Avustusta on haettavissa vuosille 2026–2028 (31.7.2028 saakka) yhteensä 8 miljoonaa euroa.
Esittelijä kehittämisjohtaja Petri Jylhä
Päätösehdotus Johtoryhmä merkitsee avustushaun tiedoksi ja päättää jatkotoimenpiteistä.
Päätös Merkittiin tiedoksi. Seutukunta kutsuu seutukunnan kuntien ja lähikuntien kunnanjohtajat ja sivistysjohtajat koolle ja pyytää tilaisuuteen opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijan etänä kertomaan tarkemmin julkaistusta loppuraportista ja avautuneesta avustushausta.
Kaustisen seutukunnan johtoryhmä 20.04.2026 § 26
23/00.01.02/2025
Valmistelija kehittämisjohtaja Petri Jylhä, p. 050 551 3030
Edellisen kokouksen päätöksen mukaisesti seutukunta on järjestänyt 13.4.2026 kuntien yhteisen keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa todettiin, että kunnat lähtevät hakemaan avustusta. Esityslistan laatimisen aikaan on tieto, että seutukunnan kunnat ja Reisjärven kunta ovat hakemuksessa mukana. Muiden kuntien osallistuminen varmistuu viikon 16 aikana. Tilaisuudessa sovittiin, että Kaustisen seutukunta laatii hankehakemuksen ja toimii sen hallinnoijana, mikäli hanke saa rahoituksen. Hankehakemus valmistellaan kiireisenä ja ensimmäinen luonnos kunnille on toimitettu 13.4. Hankkeen rahoitussuunnitelma ja kustannusarvio täsmentyvät viikon 16 aikana. Kokoukseen tuodaan hakemuksen viimeisin versio.
Esittelijä kehittämisjohtaja Petri Jylhä
Päätösehdotus Johtoryhmä päättää, että Kaustisen seutukunta jättää rahoitushakemuksen OKM:n avoinna olevaan valtionavustushakuun koskien kuntien välisen yhteistyön vahvistamista perusopetuksen järjestämisessä. Kuntien rahoitusosuudet katetaan sivistystoimien talousarvioista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuntarahoituksen jakoperusteena käytetään tasajakoa osallistuvien kuntien kesken. Seutukunnan hankehakemus rajataan koskemaan alueellista strategista suunnittelua. Kunnat voivat lähettää omat erilliset hankehakemukset kuntien välisistä yhteistyökokeiluista strtegista suunnittelua täydentävinä pilottihankkeina. Kuntien ja seutukunnan hankkeiden sisällöt eivät ole päällekkäistä toimintaa vaan toisiaan täydentäviä.
Minna Nikander poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 13.45.