RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.04.2026/Pykälä 28
Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätökset
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 07.04.2026 § 28
6/00.01.02/2026
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointijohtaja Marjaana Typpö
Kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallitus tai lautakunta käyttää otto-oikeutta päätöksiin.
Otto-oikeutta pitää lain mukaan käyttää viimeistään sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä (Kuntalaki 134§).
Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätösluettelot saatetaan tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokoukseen. Salassa pidettävistä päätöksistä annetaan tiedoksi vain päätösten lukumäärä.
Kokouksessa esitellään seuraavien sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta 6.3.-2.4.2026
- sivistys- ja hyvinvointijohtaja Marjaana Typpö
- varhaiskasvatuspäällikkö Maria Tofferi
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointijohtaja Marjaana Typpö
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää olla siirtämättä itselleen viranhaltijoiden tekemiä päätöksiä ja merkitsee tehdyt päätökset tiedokseen.
Päätös Hyväksyttiin ja merkittiin tiedoksi.