Dynasty tietopalvelu
Lestijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 29.04.2026/Asianro 4


Kokousasian teksti

 

Kunnan asukkaiden ja valtuutettujen aloitteet 2024

 

Kunnanhallitus 22.04.2026 § 68 

 

 

 

Valmistelija talous- ja hallintosihteeri Kätlyn Tamm

 

Hallintosäännön 153 § mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden takia suoritetuista toimenpiteistä.

 

Vuonna 2024 jätettiin kolme valtuustoaloitetta ja yksi kuntalaisaloite/mökkiläisaloite. Kyseisiä aloitteita ja niiden tillannetta ei käsitelty vuonna 2025. 

 

Kuntalaisaloite:

  1. Kuntalais/mökkiläisaloite
  • Mökkiläiset ovat lähettäneet kuntaan aloitteen 20.5.2024, jossa toivotaan vierasvenepaikan perustamista kirkonkylälle.
  • Tekninen lautakunta on käsitellyt aloitteen 11.6.2024 § 69 ja päättänyt aloittaa vierasvenepaikan perustamisen suunnittelun mahdollisimman pian.

 

 Valtuustoaloitteet:

  1. Valtuustoaloite, Tuikka
  • Kuntaan on toimitettu 28.8.2024 valtuustoaloite ennallistamisista. Aloitteessa pyydetään selvittämään mm. onko Lestijärvellä toteutetuissa ennallistamishankkeissa noudatettu etukäteen laadittuja suunnitelmia ja onko kunnan tekninen lautakunta saanut hankkeista riittävästi tietoa.
  • Kunnanhallitus 25.9.2024 § 134: Kunnanhallitus merkitsi asian tiedoksi ja lähetti aloitteen tekniselle toimelle vastattavaksi.
  • Tekninen lautakunta 8.4.2025 § 11: Tekninen lautakunta palautti aloitteen valmisteluun.

 

  1. Valtuustoaloite, keskustaryhmä
  • KV 19.12.2024 § 72: Keskustan valtuustoryhmä jätti 16.12.2024 päivätyn aloitteen loma-asukkaiden ja matkailijoiden käyttöön tulevien etätyöskentelytilojen kartoittamisesta. Aloitteessa keskustaryhmä pyytää Lestijärven kuntaa tekemään etätyön tekemiseen soveltuvien tilojen kartoituksen kustannuksineen.
  • KH 22.1.2025 § 15: Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti sen teknisen lautakunnan valmisteluun
  • Tekninen lautakunta 7.4.2026 § 27: Tekninen lautakunta päättää aloittaa sotekeskuksen tyhjistä tiloista kahden huoneen muuttamisen etätyöpistetiloiksi sopiviksi.

 

  1. Valtuustoaloite, Tuikka
  • KV 19.12.2024 § 72: Tuikka jätti 19.12.2024 valtuustoaloitteen Lehtosenjoen virtaamaesteiden poistamiseksi. Aloitteessa Tuikka ehdottaa, että kunta olisi asiasta yhteydessä kalastuskuntaan ja avustaisi kalastuskuntaa tarvittaessa mahdollisessa lupamenettelyssä.
  • KH 22.1.2025 § 15: Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti sen teknisen lautakunnan valmisteluun
  • Tekninen lautakunta 8.4.2025 § 11: Tekninen lautakunta palautti aloitteen valmisteluun.

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Päivi Rautio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteet tiedoksi ja esittää edelleen valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 29.04.2026    

47/00.04.02/2025  

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedoksi aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.

 

Päätös