Dynasty tietopalvelu
Lestijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 69


Kokousasian teksti

 

Meluhaitan korvausvaatimus

 

Kunnanhallitus 22.04.2026 § 69  

62/03.06.02.00/2026  

 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Ossi Mäkinen

 

 

Kuntalainen on toimittanut Lestijärven kunnalle kirjallisen korvausvaatimuksen, jossa hän pyytää kuntaa korvaamaan noin 8000 euron kustannukset asuinrakennuksen ikkunoiden ja ulko-ovien uusimisesta. Vaatimus perustuu kokemukseen, että tuulivoimaloista aiheutuva melu haittaa asumista ja on häiriöksi etenkin yöaikaan.

 

Korvausvaatimuksen mukaan lähimmät tuulivoimalat sijaitsevat noin 1100 metrin etäisyydellä asuinrakennuksesta. Hakija on ollut asiassa yhteydessä tuulivoimayhtiön edustajaan, jonka arvion mukaan meluhaittaa voitaisiin vähentää rakennuksen ikkunoita ja ulko-ovea uusimalla. Hakijan mukaan tuulivoimayhtiön edustaja on katsonut asian kuuluvan kunnan vastuulle. Hakija perustelee vaatimustaan sillä, että kunta on mahdollistanut tuulivoimahankkeen toteuttamisen alueella, minkä vuoksi kunnalla olisi vastuu meluhaitasta aiheutuvista kustannuksista.

 

Kunnan korvausvastuu edellyttää lähtökohtaisesti, että aiheutunut haitta on seurausta kunnan omasta toiminnasta taikka sen virheestä tai laiminlyönnistä. Ennen tuulivoimapuiston rakentamista hankkeessa on tehty asianmukaiset melumallinnukset ja muut tarvittavat selvitykset, ja tuulivoimalat on luvitettu voimassa olevan sääntelyn mukaisesti.

Tuulivoimaloiden toiminnasta vastaa yksityinen toiminnanharjoittaja, ja mahdolliset meluhaitat liittyvät nimenomaan tähän toimintaan, eivät kunnan omaan toimintaan.

 

Kunnan rooli tuulivoimahankkeessa on rajoittunut maankäytön suunnitteluun ja lupamenettelyihin. Pelkkä hankkeen mahdollistaminen ei lähtökohtaisesti synnytä kunnalle korvausvastuuta yksittäisille kiinteistönomistajille aiheutuvista haitoista. Vakiintuneen käytännön mukaan tällaisiin haittoihin liittyvät korvauskysymykset ratkaistaan toiminnanharjoittajan ja kiinteistönomistajan välillä.

 

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Päivi Rautio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hylätä meluhaitan korvausvaatimuksen sillä perusteella, että vastuu meluhaitasta kuuluu toiminnanharjoittajalle.

 

Päätös Hyväksyttiin.