RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 68
Kunnan asukkaiden ja valtuutettujen aloitteet 2024
Kunnanhallitus 22.04.2026 § 68
47/00.04.02/2025
Valmistelija talous- ja hallintosihteeri Kätlyn Tamm
Hallintosäännön 153 § mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden takia suoritetuista toimenpiteistä.
Vuonna 2024 jätettiin kolme valtuustoaloitetta ja yksi kuntalaisaloite/mökkiläisaloite. Kyseisiä aloitteita ja niiden tillannetta ei käsitelty vuonna 2025.
Kuntalaisaloite:
- Kuntalais/mökkiläisaloite
- Mökkiläiset ovat lähettäneet kuntaan aloitteen 20.5.2024, jossa toivotaan vierasvenepaikan perustamista kirkonkylälle.
- Tekninen lautakunta on käsitellyt aloitteen 11.6.2024 § 69 ja päättänyt aloittaa vierasvenepaikan perustamisen suunnittelun mahdollisimman pian.
Valtuustoaloitteet:
- Valtuustoaloite, Tuikka
- Kuntaan on toimitettu 28.8.2024 valtuustoaloite ennallistamisista. Aloitteessa pyydetään selvittämään mm. onko Lestijärvellä toteutetuissa ennallistamishankkeissa noudatettu etukäteen laadittuja suunnitelmia ja onko kunnan tekninen lautakunta saanut hankkeista riittävästi tietoa.
- Kunnanhallitus 25.9.2024 § 134: Kunnanhallitus merkitsi asian tiedoksi ja lähetti aloitteen tekniselle toimelle vastattavaksi.
- Tekninen lautakunta 8.4.2025 § 11: Tekninen lautakunta palautti aloitteen valmisteluun.
- Valtuustoaloite, keskustaryhmä
- KV 19.12.2024 § 72: Keskustan valtuustoryhmä jätti 16.12.2024 päivätyn aloitteen loma-asukkaiden ja matkailijoiden käyttöön tulevien etätyöskentelytilojen kartoittamisesta. Aloitteessa keskustaryhmä pyytää Lestijärven kuntaa tekemään etätyön tekemiseen soveltuvien tilojen kartoituksen kustannuksineen.
- KH 22.1.2025 § 15: Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti sen teknisen lautakunnan valmisteluun
- Tekninen lautakunta 7.4.2026 § 27: Tekninen lautakunta päättää aloittaa sotekeskuksen tyhjistä tiloista kahden huoneen muuttamisen etätyöpistetiloiksi sopiviksi.
- Valtuustoaloite, Tuikka
- KV 19.12.2024 § 72: Tuikka jätti 19.12.2024 valtuustoaloitteen Lehtosenjoen virtaamaesteiden poistamiseksi. Aloitteessa Tuikka ehdottaa, että kunta olisi asiasta yhteydessä kalastuskuntaan ja avustaisi kalastuskuntaa tarvittaessa mahdollisessa lupamenettelyssä.
- KH 22.1.2025 § 15: Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti sen teknisen lautakunnan valmisteluun
- Tekninen lautakunta 8.4.2025 § 11: Tekninen lautakunta palautti aloitteen valmisteluun.
Esittelijä kunnanjohtaja Päivi Rautio
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteet tiedoksi ja esittää edelleen valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.
Päätös Hyväksyttiin.