RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 82
Lautakuntien päätöksistä tiedottaminen
Kunnanhallitus 22.04.2026 § 82
10/00.01.02/2026
Valmistelija talous- ja hallintosihteeri Kätlyn Tamm
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai hallintosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka kuntalain nojalla on siiretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja joissa asianomainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.
Lestijärven kunnan hallintosäännössä § 39 mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja.
Kokouksessa esitellään seuraavat lautakuntien päätöspöytäkirjat:
Sivistys ja hyvinvointilautakunnan päätökset
10.3.2026
7.4.2026
Teknisen lautakunnan päätökset
27.2.2026
10.3.2026
7.4.2026
Esittelijä kunnanjohtaja Päivi Rautio
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee pöytäkirjat tiedoksi ja päättää, ettei niiden ottokelpoisia päätöksiä oteta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin.