RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2025/Pykälä 206
Yhtiökokousedustajat 2026
Kunnanhallitus 20.11.2025 § 206
226/00.00.01/2025
Valmistelija talous- ja hallintosihteeri Kätlyn Tamm
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei
johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Lestijärven konserniohjeen kohdan 2.6 mukaan kunnanhallitus valitsee kunnan tytär- ja osakkuusyhteisöihin yhtiökokousedustajan tai muun
vastaavan kokouksen edustajan ja antaa tälle tarvittavat toimiohjeet.
Yhtiökokous on kaikista merkittävin yhtiötä koskeva päätöksiä tekevä päätöksentekoelin. Yhtiökokouksessa päätöksiä tekevät osakkeenomistajat joko enemmistöpäätöksellä tai niin sanotulla määräenemmistöpäätöksellä. Yhtiökokous nojaa tietynlaiseen markkinataloudelliseen demokratiaan, jossa jokaisella osakkeenomistajalla on omistusosuutensa mukainen äänimäärä yhtiökokouksessa käytettävissään.
Yhtiökokousedustajina vuonna 2025 ovat toimineet:
Kiinteistö Oy Lestijärven Liiketalo: kunnanjohtaja
LYK Oy: kunnanjohtaja ja Pirjo Änäkkälä Kiinteistö Oy Lestijärven Vuokrakodit: Pirjo Änäkkälä ja Aimo Itäniemi Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy: Tapio Tuikka ja Marja Sassali Kase kehitys Oy: Jorma Koski-Vähälä Millespakka Oy: Jaana Peritalo Kasenet Oy: Susanna Tuikka
Esittelijä hallintojohtaja Ossi Mäkinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää yhtiökokousedustajat vuodelle 2026.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.