Dynasty tietopalvelu
Lestijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 03.12.2025/Pykälä 106


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1 Liite 1Lestijärven kunnan hyvinvointikertomus 2025
(pdf 772.82 kb)

Kokousasian teksti

 

Hyvinvointikertomus 2025

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 03.12.2025 § 6  

293/00.01.02/2025  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointijohtaja Marjaana Typpö

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan lakisääteinen velvoite, joka perustuu kuntalain (410/2015) 1 §:n ja 7 §:n mukaisiin velvoitteisiin edistää asukkaidensa hyvinvointia ja järjestää palvelut kestävällä tavalla. Lisäksi laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) säädetään kunnille tehtäviä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä (6 §). Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

 

Hyvinvointikertomus on laadittu marraskuussa 2025, ja siinä on hyödynnetty saatavilla ollutta hyvinvointitietoa.

 

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointijohtaja Marjaana Typpö

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyvinvointikertomuksen 2025 merkitsemistä tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.