Dynasty tietopalvelu
Lestijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2025/Pykälä 25


 

Vaalilautakunnan valitseminen valtuustossa toimitettavia suhteellisia vaaleja varten

 

Kunnanhallitus 22.05.2025 § 94 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Päivi Rautio

 

 Vaalin toimittamisesta säädetään kuntalain 105 §:ssä seuraavasti:

Vaalissa tulevat valituiksi se henkilö tai ne henkilöt, jotka ovat saaneet eniten ääniä.

 

Luottamushenkilöiden vaali toimitetaa suhteellisena, jos sitä vaatii läsnäolevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnäolevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotenaan lähinnä ylempään kokonaislukuun.  Jos varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ehdokkaat on hyväksyttävä ennen vaaleja ja ehdokkaan tulee olla sekä varsinainen jäsen että tämän varajäsen. Jos varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia, valituksi tulevat varsinaisiksi jäseniksi valittujen jälkeen seuraavaksi eniten ääniä tai korkeimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.

 

Suhteellista vaalia toimitettaessa sovelletaan, mitä kuntavaaleista vaalilaissa säädetään. Lisäksi valtuusto voi antaa määräyksiä vaalin toimittamisesta. Suhteellinen vaali ja vaadittaessa myös enemmistövaali on toimitettava suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.

 

Hallintosäännössä luku 14 § 115 määrätään valtuuston vallilautakunnasta seuraavaa:

 

Valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan. Lautakunnassa on viisi jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen.

Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.

 

Vaalilautakuntaan ovat viimeksi kuuluneet:

 

jäsen  varajäsen

Susanna Uusitalo pj. Osmo Haasiomäki

Jorma Koski-Vähälä vpj. Juha Nevala

Pentti Untinen Susanna Kuorikoski

Roni Brandt  Marjukka Kangasvieri

Juha Salminen Jouni Haaponiemi

 

Esittelijä kunnanjohtaja Päivi Rautio

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee valtuustossa mahdollisesti toimitettavia suhteellisia vaaleja varten vaalilautakuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajan sekä  varapuheenjohtajan 1.6.2025 alkavaksi kaudeksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 12.06.2025 § 25  

124/00.00.01/2025  

 

Kunnanvaltuusto: 

 

   Click or tap here to enter text. Hyväksyttiin. Valtuusto valitsi valtuustossa mahdollisesti toimitettavia suhteellisia vaaleja varten vaalilautakuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimesi puheenjohtajan sekä  varapuheenjohtajan 1.6.2025 alkavaksi kaudeksi.


Vaalilautakuntaan kuuluu:
Jäsenet       Varajäsenet
Inkeri Jussila pj                        Heidi Matero
Jorma Koski-Vähälä vpj.      Juha Nevala
Tapio Tuikka        Otto Similä
Pentti Untinen       Paula Tiala
Satu Kuivaniemi                      Oskari Tuikkanen