RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2025/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakunnan jäsenen valinta
Kunnanhallitus 22.05.2025 § 109
Valmistelija kunnanjohtaja Päivi Rautio
Kokkolan kaupunginvaltuusto asettaa 12 -jäsenisen yhteislautakunnan toimikaudekseen ja nimittää lautakuntaan neljä (4) jäsentä. Muiden sopimuskuntien valtuustot nimittävät kahdeksan (8) jäsentä. Kullekin jäsenelle nimetään henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtajana toimii Kokkolan kaupungin luottamushenkilö.
Lautakunta vastaa eläinlääkintähuollosta ja terveysvalvonnasta. Se toimii elintarvikevalvonta-, terveydensuojelu- ja tupakkavalvontaviranomaisena. Lautakunnan tehtäviin kuuluu myös eläinlääkintähuoltolaissa mainitut kunnalle määrätyt tehtävät.
Alueellisen ympäristöterveydenhuollon isäntäkuntana toimii Kokkola. Yhteistoiminta-alueessa ovat mukana Kokkolan kaupungin lisäksi Kannus, Halsua, Kaustinen, Kruunupyy, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli.
Ympäristöterveyslautakuntaan ovat viimeksi kuuluneet:
jäsen varajäsen
Pirjo Änäkkälä Oskari Tuikkanen
Esittelijä kunnanjohtaja Päivi Rautio
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto nimeää jäsenen ja varajäsenen Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakuntaan 1.6.2025 alkavalle kaudelle.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 12.06.2025 § 40
147/00.00.01/2025
Kunnanvaltuusto: Valtuusto nimesi yksimielisesti jäsenen ja varajäsenen Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakuntaan 1.6.2025 alkavalle kaudelle.
Jäsen Varajäsen
Heidi Matero Pirjo Änäkkälä
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |