Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.08.2023/Pykälä 44


 

Aloite Toholammintien, Virkkalantien ja Ylijoentien risteyksen liikennejärjestelyiden parantamisesta.

 

TEKLTK 01.08.2023 § 44  

77/00.01.06.00/2023  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi

 

Tekniselle toimelle on saapunut kuntalaisaloite.

 

Esitän, että otsikossa mainittujen teiden risteyskohdan liikennejärjestelyt suunnitellaan uudestaan.

 

Liikenne varsinkin Toholammintiellä on vilkasta ja nykyisellään risteyksessä Virkkalantien tai Ylijoentien suunnasta tulevien joutuu usein kohtuuttoman pitkään odotella kääntymistä.

 

On ennakoitavissa, että Keliberin kaivostoiminta tulee entisestään lisäämään raskasta liikennettä tässä kohtaa.

 

Esimerkiksi kiertoliittymä voisi tehdä alueen liikenteestä sujuvampaa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Ilkka Närhi

 

Esitys Koska kiertoliittymäasiassa toimivaltainen viranomaistaho on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, tekninen lautakunta esittää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle, että ELY-keskus selvittäisi kiertoliittymän rakentamismahdollisuuden Kt63 ja Virkkalantien/Ylijoentien risteykseen ja antaisi kirjallisen vastineen kiertoliittymän rakentamisen mahdollisuudesta 31.12.2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 __________