Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 5


Teknisen toimen 2023 käyttösuunnitelma

 

Teknisen lautakunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2023

 

TEKLTK 31.01.2023 § 5  

30/02.02.01/2023  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi 28.11.2022 vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman. Teknisen toimen talousarvion menoiksi hyväksyttiin -4 342 764 € ja tuloiksi 4 638 609 € toimintakatteen ollessa 295 845 €. Poistoiksi hyväksyttiin -1 571 129 €.

 

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa. Toimielin voi siirtää käyttösuunnitelman hyväksymistä koskevaa toimivaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Käyttösuunnitelma ei anna toimivaltaa tehdä määrärahojen käyttöä koskevia päätöksiä: toimivalta seuraa laista, hallintosäännöstä tai delegointisäännöstä.

 

Lautakuntien ja kunnanhallituksen alaisten tulosalueiden tulee laatia valtuuston hyväksymän talousarvion mukaiset käyttösuunnitelmat 28.2.2023 mennessä. Käyttösuunnitelmassa ei muuteta enää kunnanvaltuuston hyväksymiä kokonaistuloja ja kokonaismenoja eikä toimintakatetta, ja myös tiliryhmien sisällä tuottojen ja kulujen tulee vastata valtuuston hyväksymää talousarviota.  

 

Käyttösuunnitelmassa viranomainen ottaa kantaa viranhaltijoiden toimivaltaan ja laskujen hyväksymiseen. Laskujen hyväksyjien ja henkilöstöpäätöksiä tekevien tulee olla kunnan viranhaltijoita.  

 

Lautakunnat ja tilivelvolliset ovat ensi sijassa vastuussa määrärahojen riittävyydestä. Samoin on huolehdittava siitä, että valtuuston vahvistamat tulotavoitteet toteutuvat. Talousarvioon hallitus/valtuustokäsittelyssä sisällytetyt sopeuttamistoimenpiteet tulee toteuttaa. Jos vuoden aikana määrärahoihin kohdistuu ylityspaineita, määrärahojen riittävyys turvataan ensisijaisesti toimintaa uudelleen arvioimalla.  

 

Lautakuntien vastuulla on huolehtia, että kunnan päätettävissä olevat maksut tarkistetaan kustannusten nousua vastaavasti ja kunnalle kuuluvat tulot peritään tehtyjen sopimusten, kunnanhallituksen pysyväismääräyksen ja annettujen ohjeiden mukaisesti.

 

Hallintosäännön 60 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin.  Valtuusto päättää toimielinten määrärahojen ja tavoitteiden muutoksista, kun organisaatiota muutetaan talousarviovuoden aikana.

 

Talousarvion noudattaminen edellyttää, ettei talousarviovuoden aikana ryhdytä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka merkitsevät toiminnan laajentamista tai uuden toiminnan aloittamista talousarviovuoden aikana, ellei talousarviossa ole siihen määrärahavarausta. Mikäli toimintaan saadaan valtionavustusta, ennen toimenpiteen suorittamista on varmistettava, että valtionavustus saadaan vahvistetun suuruisena. 

 

Hankintamenettelyssä noudatetaan hankintalakia ja Kaustisen kunnan hankintasääntöä. Periaatteena on, että hankinnat kilpailutetaan riittävällä

laajuudella. Hankinnoissa on huomioitava myös Kaustisen alueen yrittäjien mahdollisuus osallistua kilpailuun. Hankinnat tulee mahdollisuuksien mukaan jaksottaa talousarviovuonna siten, ettei kassavajetta synny.  Kunnan kilpailutuksissa käytetään sähköistä kilpailutusjärjestelmä Cloudiaa. 

 

Soiten hankintarenkaan (ent. Kokkolan kaupungin hankintarengas) toiminta on päättynyt. Hankintoja voidaan tehdä liittymällä myös Hanselin valmiisiin kilpailutuksiin. 

 

Toimialajohtajalla on oikeus tehdä talousarvion puitteissa toimialallaan korkeintaan 15?000 euron arvoisia hankintoja (=myös hankintasäännön mukainen pienhankinnan raja). Tulosalueen esihenkilöillä on oikeus tehdä tulosalueelleen korkeintaan 5000 euron arvoisia hankintoja. Hankinnan hintaa määriteltäessä huomioidaan hankinnan kokonaiskustannukset, esim. koko sopimuskausi.   Mahdollisista hankintaoikeuksien delegoinnista hallintokunnat pitävät luetteloa, joka annetaan tie tulosalueelleen korkeintaan 5000 euron arvoisia hankintoja. Hankinnan hintaa määriteltäessä huomioidaan hankinnan kokonaiskustannukset, esim. koko sopimuskausi.   Mahdollisista hankintaoikeuksien delegoinnista hallintokunnat pitävät luetteloa, joka annetaan tiedoksi kunnanhallitukselle käyttösuunnitelman

hyväksymisen yhteydessä.  

 

Käyttösuunnitelmansa hyväksymisen yhteydessä lautakunnat ja kunnanhallitus arvioivat palvelutoimensa vuodelta 2022 ja antavat toimintakertomuksen tilinpäätöstä varten. Lisätietoja antavat tarvittaessa talouspäällikkö, kirjanpitäjä ja kunnanjohtaja. 

 

Lautakunnat ja toimialajohtajat vastaavat henkilöstömäärärahojen riittävyydestä. Talousarviovuonna avoimeksi tulevia virkoja ja toimia ei saa täyttää ennen kuin on perusteellisesti selvitetty, voidaanko tehtävä hoitaa sisäisin siirroin, tehtävien uudelleenjärjestelyin tai muulla tavalla täyttämättä virkaa tai tointa. Mikäli avointa, jo olemassa olevaa tehtävää ei voida sisäisesti täyttää, palvelussuhde julistetaan haettavaksi (ks menettely hallintosääntö 38 §). Kun kyse on henkilöstömäärää kasvattavasta rekrytoinnista, tulee sille hakea täyttölupa kunnanhallitukselta.

 

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan. Käyttötalousosaan kirjataan pienhankintarajan, 15.000 € alittavat hankinnat. 

 

Hallintokunnat ja kunnan tytäryhtiöt toimittavat ilman eri kehotusta kunnanhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle vuoden 2022 aikana talousarvion toteutumisen seurantaraportit seuraavasti: 

 

Raportoitava jakso, viranhaltijaraportti talousarviototeumasta 

 

1.1. - 31.3. raportointi 20.4. mennessä 

1.1. - 31.6. raportointi 10.8. mennessä 

1.1. - 30.9. raportointi 19.10. mennessä  

 

 

Liitteenä teknisen toimen 2023 käyttötaloussuunnitelma ja täytäntöönpano-ohje. Käyttösuunnitelmassa ei ole huomioitu ympäristölautakunnan vastuualueen toimintoja.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Ilkka Närhi

 

Esitys Tekninen lautakunta hyväksyy vuoden 2023 käyttötaloussuunnitelman. 2022 toimintakertomus käsitellään sitten, kun vuoden 2022 talousluvut ovat valmistuneet.

 

Päätös Hyväksyttiin.
__________