Dynasty tietopalvelu
Kaustisen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 27.05.2026/Asianro 73


Kokousasian teksti

 

Nuorisovaltuuston kannanotto nuorisotiloista Kaustisella

 

SIVLTK 27.05.2026    

212/12.05.02/2026  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 050 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi

 

Nuorisovaltuusto on kokouksessaan 27.4.2026 § 9 esittänyt kannanoton nuorisotiloista:

 

“Nuorisovaltuusto vaatii, että kunta järjestää Kaustisen nuorille asianmukaiset ja tarkoitukseen sopivat nuorisotilat. Tämänhetkiset tilat eivät vastaa nuorten tarvetta turvallisesta ja mukavasta vapaa-ajanviettotilasta. Nuoret eivät koe nykyisiä tiloja omakseen, sillä nuoret häiriintyvät urheilutalon muista käyttäjistä. Esimerkiksi katsomoon kulku tapahtuu tällä hetkellä nuorisotilojen läpi. Nykyiset nuorisotilat sijaitsevat myös syrjässä. Nuorisotilojen tulisi sijaita paikassa, jossa nuoret muutenkin viettävät aikaa. Nuorisotilojen aukioloa olisi myös lisättävä, jotta nuorilla olisi paikka viettää aikaa turvallisessa ympäristössä. Tämä vähentäisi häiriökäyttäytymistä keskustan alueella.”

 

Nuorisopalvelut ovat käynnistäneet kyselyn, jossa nuoria pyydetään esittämään näkemyksiään ja ideoitaan mahdollisista uusista nuorisotilojen sijainneista Kaustisella. Tähän mennessä saatujen vastausten perusteella nykyisillä Urheilutalon nuorisotiloilla on edelleen kannatusta, mutta esiin on noussut myös useita vaihtoehtoisia sijaintiehdotuksia, joita tarkastellaan jatkovalmistelussa. Vastauksissa korostuu toive tiloista, jotka sijaitsevat keskeisellä paikalla lähellä nuorten arjen muita toimintaympäristöjä, kuten koulua ja keskustan palveluja.

 

Toiminnallisesta näkökulmasta keskeiseksi tavoitteeksi nousee nuorisotilan saavutettavuus sekä monikäyttöisyys. Nuoret arvostavat erityisesti kodinomaista tunnelmaa sekä tilaratkaisuja, jotka mahdollistavat samanaikaisesti erilaisia toimintoja, kuten oleskelua, pelaamista, keskustelua ja ohjattua toimintaa. Tällaiset tilat tukevat paremmin nuorten viihtyvyyttä ja osallisuutta sekä lisäävät toiminnan houkuttelevuutta.

 

Nuorisotilojen kävijämäärä on viime vuosina vähentynyt, ja kehitykseen kiinnitetään aktiivisesti huomiota. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat palvelujen aukioloajat ja niiden riittävyys, tilojen saavutettavuus sekä tarjottavan toiminnan sisältö ja kiinnostavuus. Kävijämääriin vaikuttavat kuitenkin myös nuorten omat valinnat, kunnassa järjestettävän muun kerho- ja harrastustoiminnan ajankohdat sekä eri toimijoiden samanaikaisesti järjestämät tapahtumat ja palvelut.

 

Nuorisopalveluiden tavoitteena on yhteistyössä teknisen toimen kanssa löytää nuorisotilaratkaisu, joka vastaa nuorten esittämiin tarpeisiin ja parantaa palvelun laatua sekä saavutettavuutta. Tavoitteena on, että uudet tai uudistetut tilat olisivat nuorten käytettävissä viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä. Muutokset on tarkoitus toteuttaa nuorisopalveluiden vuoden 2026 talousarviossa myönnettyjen määrärahojen puitteissa

 

 

Arvio kuntastrategian toteutumisesta

 

Positiivinen

 

Nuorisotilojen kehittäminen edistää kuntastrategian tavoitteita vahvistamalla nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja arjen turvallisuutta. Samalla keskeiselle sijainnille sijoittuvat, toimivat tilaratkaisut tukevat kunnan elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä sekä ehkäisevät häiriökäyttäytymistä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila

 

Esitys

 

Sivistyslautakunta toteaa nuorisovaltuuston kannanoton tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös 

 

 

___________