Dynasty tietopalvelu
Kaustisen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 103


Kokousasian teksti

 

Lainojen uudelleen järjestely

 

KHALL 20.04.2026 § 95 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Helena Hohenthal puh. 040 6528 183

 

Arvio kuntastrategian toteutumisesta

 

Kaustisen kunnalla on tällä hetkellä yhteensä 27 739 630 euroa lainaa, josta pitkäaikaista lainaa on 23 119 630 euroa ja lyhytaikaista lainaa 4 620 000 euroa. Pitkäaikainen laina on jakautunut yhteensä 18 eri lainaan ja kahden eri rahoituslaitoksen, Kuntarahoitus Oyj:n ja OP Jokilaaksot myöntämiin lainoihin. Näistä pitkäaikaisista lainoista 14 olisi tarpeen järjestellä uudelleen samoin kuin kuntatodistuksina otetut lainat. Vuonna 2025 Jokilaakson Osuuspankista otettua lainaa ei ole tarpeen järjestellä uudelleen. Lisäksi kunnalla on käytössään kahden miljoonan limiitti.

 

Uudelleen järjesteltäviä lainoja olisi siten yhteensä 19 050 758 euroa. Tarkoituksenmukaisinta olisi ottaa kaksi 10 000 000 euron lainaa, joilla maksettaisiin pois vanhat lainat kuluineen.

 

Uudet pitkäaikaiset lainat (20 vuoden laina-ajalla, kiinteällä korolla ja tasalyhenteisinä) toisivat parempaa ennakoitavuutta taloudenhoitoon ja toisivat laskelmien mukaan säästöä vuodessa n. 1 500 000 euroa.

 

Hallintosäännön 24 §:n mukaisesti talousjohtaja päättää tilapäisluoton ottamisesta enintään 10 (kymmenen) miljoonan euron limiitin puitteissa ja luoton hoitamiseen liittyvistä sopimuksista ja kunnanvaltuusto 67 §:n mukaisesti lainanottamisen periaatteista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander

 

Esitys

 

Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan pyytämään rahoituslaitoksilta lainatarjoukset kahdesta 10 000 000 euron pitkäaikaisesta lainasta 20 vuoden maksuajalla, kiinteällä korolla ja tasalyhenteisinä (lyhennykset kaksi kertaa vuodessa).

 

Päätös 

Hyväksyttiin.Pöytäkirjaan merkittiin, että talousjohtaja Helena Hohenthal oli paikalla kutsuttuna asiantuntijana tämän asian esittelyn ajan.

___________

 

 

KHALL 11.05.2026 § 103  

197/02.05.04/2026  

 

Valmistelija Talousjohtaja Helena Hohenthal puh. 040 6528 183

 

Arvio kuntastrategian toteutumisesta

 

Positiivinen

 

Määräaikaan (6.5.2026 klo 15.00) mennessä Kaustisen kunta ei saanut yhtään tarjousta, joka olisi ollut tarjouspyynnön mukainen. Rahoituslaitosten kanssa käytyjen tarkentavien keskustelujen perusteella tarkoituksenmukaista on pyytää uudet lainatarjoukset, mutta yhdestä 20 000 000 euron lainasta (20 vuoden laina-ajalla, kiinteällä korolla ja tasalyhenteisenä).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander

 

Esitys Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan pyytämään rahoituslaitoksilta 3.6.2026 klo 15.00 mennessä uudet lainatarjoukset 20 000 000 euron pitkäaikaisesta lainasta 20 vuoden maksuajalla, kiinteällä korolla ja tasalyhenteisenä (lyhennys kaksi kertaa vuodessa).

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

___________