Dynasty tietopalvelu
Kaustisen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 27


Kokousasian teksti

 

Sami Mäkelän valtuustoaloite kunnanhallituksen 23.10.2023 § 198 asian käsittelyn jatkamisesta

 

KHALL 19.01.2026 § 18 

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880

 

Sami Mäkelä jätti 4.12.2025 valtuuston kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

”Khall 23.10.2023 § 198, Kaustisen kunnan ja ELY-keskuksen välinen sopimus. Vaadin, että Pajalantien koskeva asia nostetaan pöydälle, onhan aikaa mennyt yli 2 v.”

 

Aloite on nähtävänä sähköisessä kokoushallinnassa.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Hanna Salminen

 

Esitys

 

Kunnanhallitus lähettää asian teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkittiin, että Sami Mäkelä ja Antti Mäkelä poistuivat kokouksesta esteellisinä asianosaisina (osallisuusjäävi hallintolaki 28.1 § 1 kohta).

___________

 

 

TEKLTK 14.04.2026 § 27  

183/00.01.06.01/2025  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi. Puh. 040 769 8668. ilkka.narhi@kaustinen.fi

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Ilkka Närhi

 

Esitys

 

Pajalantien osalta kunnanhallitus pyysi lisäselvityksiä tien rakentamisesta. Tämän osalta kunnallistekniikan suunnittelija on tehnyt korkeuskartoituksen ja tarkoitus on ollut toteuttaa rakennesuunnitelma, mutta suunnittelu on tarkoituksellisesti monen muun suunnittelun kanssa pysäytetty taloudellisista syistä 2024–2025. Suunnittelu on tilattu uuden kunnallistekniikan konsulta kanssa marraskuussa 2025 ja Ramboll Oy tekee alkuvuodesta 2026 suunnitelman kadun rakentamisesta korkeusasemineen ja kuivatusjärjestelmineen. Tarkoitus on myös sovittaa jalankulkuväylä Mosalan leirintäalueelle asti. Tien asukkaat osallistetaan hankkeeseen ja suunnittelusta pidetään tiedotustilaisuuksia, kunhan alustava suunnitelmaluonnos on laadittu.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

___________