RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 26
Kuntalaisaloite liukumäestä urheilualueelle
KHALL 19.01.2026 § 15
Valmistelija hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Kunnalle on jätetty seuraavan sisältöinen kuntalaisaloite:
”Lapsille oli mukavat lumimäet urheilukentän ympärillä, harmi että lumet levitettiin laduiksi. Voisiko jatkossa tykittää samanlaisia mäkiä jalkapallokentälle talveksi, erikokoisia, joissa lapset voisivat pulkkailla, olivat suosittuja.”
Aloite on nähtävänä sähköisessä kokoushallinnassa.
Esittelijä Hallintojohtaja Hanna Salminen
Esitys
Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin.
___________
TEKLTK 14.04.2026 § 26
33/00.01.06.00/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi. Puh. 040 769 8668. ilkka.narhi@kaustinen.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Ilkka Närhi
Esitys
Kaustisen kunta ei omista lumetusjärjestelmiä, vaan Kaustisen Pohjan Veikot ry omistaa ne ja tekee talkoilla keinolumilatuja. Keinolumella ei tehdä pulkkamäkiä, vaan ne on jatkossakin tehdään luonnonlumella.
Päätös
Hyväksyttiin.
___________