RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 85
Lausunnon antaminen Kruunupyyn kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueesta
KHALL 20.04.2026 § 85
186/11.01.00.03/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi puh. 040 7698 668
Arvio kuntastrategian toteutumisesta
Neutraali
Kruunupyyn kunnan tekninen- ja ympäristölautakunta pyytää lausuntoa vesihuollon toiminta-alueiden päivittämisestä. Vesihuoltolain (1087/2025) muuttamisesta annetun lain mukaan, joka tuli voimaan 1.1.2026, kunnan pitää tarkistaa tarvittaessa, kuitenkin vähintään kymmenen vuoden välein, toiminta-alueiden ajantasaisuuden. Kun kunta vahvistaa toiminta-alueen, sen on ilmoitettava, mitkä alueet kuuluvat vesijohtoverkkoon ja viemäriverkkoon, sekä laadittava tavoitteellinen aikataulu rakentamiselle. Pääsääntö on, että toiminta-alueen kiinteistöt liitetään vesihuoltolaitoksen verkkoon. Toiminta-alueen hyväksymiseksi edellytetään, että otetaan huomioon asemakaava-alueet, taajamat ja pohjavesialueet, vesihuoltolaitos pystyy hoitamaan vastuullaan olevat vesihuoltopalvelut taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti, vesihuoltopalveluista perittävät maksut, joilla katetaan vesihuoltopalveluiden kustannukset, ovat kohtuulliset ja oikeudenmukaiset ja kunnan vesihuoltosuunnitelman tavoitteet voidaan saavuttaa toiminta-alueella.
Veden ja viemäröinnin toiminta-alueet päivitettiin ja hyväksyttiin viimeksi kunnanvaltuuston kokouksessa 22.5.2017 (§ 32). Kunnan hallintosäännön § 36 mukaan tekninen- ja ympäristölautakunta on se, joka vahvistaa vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Kunnanhallitus päätti 16.6.2025 asettaa työryhmän vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden päivittämistä varten. Valmistelun yhteydessä on otettu huomioon kunnan kaavoitus ja vesihuoltolain kriteerit. Toisiinsa rajoittuvat toiminta-alueet on määritetty niin, että epäselviä välialueita vältetään. Vain kesäveden varaan perustuva vapaa-ajan asutus ei kuulu toiminta-alueisiin. Myös alueet, joilla vesihuoltolaitokset ovat katsoneet vesijohtojen vetämisen kustannustason nousevan huomattavasti, on nyt jätetty toiminta-alueiden ulkopuolelle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys
Kunnanhallitus toteaa, että Kaustisen kunnalla ei ole huomautettavaa Kruunupyyn kunnan alueella olevien vesihuollon toiminta-alueiden päivityksestä.
Päätös
Hyväksyttiin.
___________