RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 95
Lainojen uudelleen järjestely
KHALL 20.04.2026 § 95
197/02.05.04/2026
Valmistelija Talousjohtaja Helena Hohenthal puh. 040 6528 183
Arvio kuntastrategian toteutumisesta
Positiivinen
Kaustisen kunnalla on tällä hetkellä yhteensä 27 739 630 euroa lainaa, josta pitkäaikaista lainaa on 23 119 630 euroa ja lyhytaikaista lainaa 4 620 000 euroa. Pitkäaikainen laina on jakautunut yhteensä 18 eri lainaan ja kahden eri rahoituslaitoksen, Kuntarahoitus Oyj:n ja OP Jokilaaksot myöntämiin lainoihin. Näistä pitkäaikaisista lainoista 14 olisi tarpeen järjestellä uudelleen samoin kuin kuntatodistuksina otetut lainat. Vuonna 2025 Jokilaakson Osuuspankista otettua lainaa ei ole tarpeen järjestellä uudelleen. Lisäksi kunnalla on käytössään kahden miljoonan limiitti.
Uudelleen järjesteltäviä lainoja olisi siten yhteensä 19 050 758 euroa. Tarkoituksenmukaisinta olisi ottaa kaksi 10 000 000 euron lainaa, joilla maksettaisiin pois vanhat lainat kuluineen.
Uudet pitkäaikaiset lainat (20 vuoden laina-ajalla, kiinteällä korolla ja tasalyhenteisinä) toisivat parempaa ennakoitavuutta taloudenhoitoon ja toisivat laskelmien mukaan säästöä vuodessa n. 1 500 000 euroa.
Hallintosäännön 24 §:n mukaisesti talousjohtaja päättää tilapäisluoton ottamisesta enintään 10 (kymmenen) miljoonan euron limiitin puitteissa ja luoton hoitamiseen liittyvistä sopimuksista ja kunnanvaltuusto 67 §:n mukaisesti lainanottamisen periaatteista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys
Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan pyytämään rahoituslaitoksilta lainatarjoukset kahdesta 10 000 000 euron pitkäaikaisesta lainasta 20 vuoden maksuajalla, kiinteällä korolla ja tasalyhenteisinä (lyhennykset kaksi kertaa vuodessa).
Päätös
Hyväksyttiin.Pöytäkirjaan merkittiin, että talousjohtaja Helena Hohenthal oli paikalla kutsuttuna asiantuntijana tämän asian esittelyn ajan.
___________