RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.03.2026/Pykälä 11
Vuoden 2025 arviointikertomus
TARKLTK 02.03.2026 § 11
162/00.01.01/2025
Valmistelija tarkastuslautakunnan sihteeri
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava
valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat
sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset
tavoitteet toteutuneet.
Lautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toiminnan, toimintatapojen
sekä palvelujen järjestämisen tarkoituksenmukaisuuteen.
Tarkastuslautakunta antaa vuosittan valtuustolle arviointikertomuksen,
jossa se esittää arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja
taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Esittelijä Puheenjohtaja
Esitys
Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laatimistyön.
Päätös
Aloitettiin arviointikertomuksen laatimistyö sovitun työnjaon mukaisesti
___________