RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 04.02.2026/Pykälä 28
Kokousasian teksti
Tiedoksi saatettavat asiat
SIVLTK 04.02.2026 § 28
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 050 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
- Ruokavirasto, Aineetonta elinvoimaa - aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisen osaamisen kehittäminen hankkeen loppuraportti
- Suomenselän Muisti r.y., MuistiTervePohjois-Suomi 2023-2025 –hankkeen päätöstilaisuuden materiaali
- Kuntaliitto, yleiskirje, Muutoksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin 1.8.2026 alkaen
- VM, kirje, Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2026
- Kuntaliitto, yleiskirje, Suomen Kuntaliiton suositus kunnallisen perhepäivähoidonkustannuskorvauksista 2026
- Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto, tarkastuskertomus yläkoulu
- Lupa- ja valvontavirasto, valtionavustuspäätös, Liikettä Kaustiselle ja Veteliin hanke
- OKM, kirje, Valtionavustus kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä vuosille 2026–2028
- OKM, päätös, Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2026
- OKM, päätös, Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2025
- OKM, päätös, Opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamat opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 29 §:n mukaiset esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2026
- OKM, päätös, Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2026
Asiakirjat ovat nähtävinä sähköisessä kokoushallinnassa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys
Sivistyslautakunta merkitsee asiat tiedokseen.
Päätös
Sivistyslautakunta merkitsi asian tiedokseen. -- Merkittiin, että jäsen Teresa Hohenthal poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.40.
__________