RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 249
Vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2027 - 2028 taloussuunnitelma
KHALL 03.11.2025 § 242
Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Nikander puh. 050 340 0956
Kuntien on laadittava ja hyväksyttävä vuoden 2025 loppuun mennessä seuraavaksi vuodeksi talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään sekä kunnalle että kuntakonsernille kuntastrategiasta johdetut toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 18.8.2025 antanut hallintokunnille talousarvion laadintaohjeen ja euromääräisen talousarvioraamin, jonka mukaan vuoden 2026 talousarvion tulee olla ylijäämäinen ja talous tasapainoinen suunnitelmavuosina.
Lisäksi kunnanhallitus edellytti, että toimintojen ja palvelujen tuottamisvaihtoehtoja tulee tarkastella ja ennen kaikkea edullisimmat tuottamistavat on tutkittava ja niihin siirtymisestä tehtävä suunnitelma, joka on esitettävä yhdessä talousarvion kanssa.
Talousarvioesityksissä tuli olla myös esitys investoinneista, joista jokaiseen esitykseen oli liitettävä laskelma investoinnin vaikutuksista käyttömenoihin.
Rahoituslaskelma ja investoinnit tulevat käsittelyyn 24.11.2025, samalla käsitellään myös avustukset ja konserniyhtiöt.
Talousarvioraami yhteensä oli
Menot -18 374 603 €
Tulot 4 609 396 €
Netto -13 765 207 €.
Lautakuntien tuli jättää talousarvioesityksensä kunnanhallitukselle 8.10.2025 mennessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys
Kunnanhallitus aloittaa vuoden 2026 talousarvion käsittelyn hallintokuntien osalta.
Päätös
Kunnanhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä 24.11.2025.
___________
KHALL 24.11.2025 § 249
369/02.02.00/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Nikander puh. 050 340 0956
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027 - 2028 taloussuunnitelman liitteen mukaisena. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousjohtajan tekemään teknisiä korjauksia talousarvioasiakirjaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että sivistyslautakunnan Puumalan koululle esittämä resurssiopettajan tehtävä korvataan määräaikaisella tuntiopettajan tehtävällä.
Pöytäkirjaan merkittiin, että tekninen johtaja Ilkka Närhi ja talousjohtaja Helena Hohenthal olivat paikalla kutsuttuina asiantuntijoina tämän asian esittelyn ajan.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Maria Mikkola poistui kokouksesta esteellisenä Kaustisen 4H-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana avustusten käsittelyn ajaksi klo 20.14 - 20.23.
___________